Asunnon kuvaus
Jokelan palveluiden vieressä ja hyvien liikenneyhteyksien tuntumassa sijaitseva kerrostaloyhtiö.
Valoisat ja kotoisat huoneistot ovat kaksioita tai kolmioita. Hyvin varustelluista asunnoista saa sisustettua itselleen mieleisen ja rauhallisen kodin. Kaikissa asunnoissa on oma piha tai parveke, joilla onkin mukava juoda aamukahvit ja paistatella päivää. Asunnoissa pääset myös nauttimaan oman saunan tuomista mukavuuksista.
Asukkailla on yhteyskäytössään talouskellari sekä ulkovälinevarasto.
Jokelassa pääset nauttimaan rauhallisesta ja vehreästä asuinalueesta olemalla kuitenkin erilaisten palveluiden ja liikuntamahdollisuuksien ympäröimänä. Suoraan parvekkeilta aukeaa näkymä sympaattiselle pienelle lammelle, jonne pääsee kesällä myös uimaan. Alueelta löydät kauniiden lenkkipolkujen lisäksi myös muita ulkoilupaikkoja, kuten kunto- ja frisbeegolfradan. Päiväkoti ja koulut löytyvät aivan kohteen vierestä.
Arkea helpottaa vain 5 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevat ruokakaupat sekä juna-asema. Jokela sijaitsee pääradan varrella, joten kulkuyhteydet etelään ja pohjoiseen ovat erinomaiset, mm. Helsinkiin pääset 40 minuutissa. Lisäksi Hyvinkäällä sijaitsevan kauppakeskus Willan monipuoliset palvelut tavoitat ajaen tai junalla vain vartissa.
Asumisoikeusasunnossa asut kohtuuhintaisessa asunnossa ja maksat kuukausittaista käyttövastiketta. Asumisoikeusasukkaana pääset remontoimaan myös kotiasi ja sinulla on pysyvä asumisturva. Lemmikit ovat tervetulleita Avain Asuntoihin.
Kohteeseen on suunnitteilla perusparannusremontti. Pääsääntöisesti kaikki asunnot uudistetaan kauttaaltaan ja asunnoista remontoidaan perusparannuksen yhteydessä uutta vastaavia. Katso kuvia toteutetuista asunnoista. Vastike ei nouse perusparannuksesta johtuen. Perusparannuksen arvioitu aloitusajankohta on vuoden 2023 aikana. Tarkempi aikataulu eri huoneistojen osalta vahvistuu lähempänä aloitusajankohtaa.
Lisää tietoa perusparannuksesta: https://avainasunnot.fi/perusparannus/