Avain Yhtiöille vuosi 2022 oli voimakkaan kasvun aikaa

Avain Yhtiöt on suomalainen konserni, joka on erikoistunut asuntojen ja asumisen palvelujen tuottamiseen, rakennuttamiseen ja uudisrakentamiseen. Avain Yhtiöiden liiketoiminnan keskeiset luvut vuodelta 2022 ovat varsin hyvät. Yhtiö teki 103 miljoonan euron liikevaihdolla 43 miljoonan euron liikevoiton. Yhtiön tasearvo nousi lähes 1,7 miljardiin euroon.

Vuosi 2022 oli voimakkaan kasvun aikaa. Vuoden loppuun mennessä valmiita asuntoja oli lähes 11 000 ja Avaimella asui noin 18 500 asukasta. Toimitusjohtaja Perttu Liukku on tyytyväinen yhtiön kasvuvauhtiin.

– Yhtiöllä oli rakenteilla toimintavuoden syksyllä ennätysmäärä asuntoja, yli 1 600 asuntoa Suomen suurimpiin kasvukeskuksiin, Liukku kertoo.

Avain Yhtiöt maksavat kaikki veronsa Suomeen. Yhtiö hyödyttää suomalaista yhteiskuntaa asuntopalveluiden tarjoajana, mutta myös hyvänä työllistäjänä ja veronmaksajana.

– Maksoimme viime tilikaudelta kotimaahan 56 miljoonaa euroa veroja ja työllisyysvaikutukset ulottuvat laajalle. Maksetuilla veroilla voidaan maksaa 49 200 lapsen lapsilisät tai palkata 1 200 sairaanhoitajaa vuodessa. Investointien mukaan arvioiden työllistimme arviolta noin 2500 henkilöä kotimaassa.

– Yhtiön hyvän tuloksen takana on osaava ja motivoitunut henkilökunta. Iso kiitos jokaiselle työntekijälle panoksesta yhtiön eteen, Liukku kiittää.

Lisätietoja:

Perttu Liukku

050-66169

Tutustu vuoden 2022 vuosikertomukseen tästä.

Avain Yhtiöt on suomalainen konserni, joka on erikoistunut asuntojen omistamiseen ja asumisen palvelujen tuottamiseen, rakennuttamiseen, rakentamiseen sekä korjausrakentamiseen. Avain Yhtiöiden omistuksessa on yli 11 000 asuntoa ja rakenteilla on yli 1 000 asuntoa. Avain Yhtiöiden tavoitteena on rakennuttaa vuosittain 1 000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa. Konsernin vuosittaisten investointien arvo on yli 120 M€. www.avainasunnot.fi