Viimeisen kymmenen vuoden aikana on saanut tuudittautua siihen, että lainaa saa olla miten paljon vaan koska korot eivät tästä tule nousemaan. Arvio on perustunut siihen, että keskuspankin pitää elvyttää Italiaa ja muita etelän maita pitämällä korkoja matalana. Hymyilin vain pankin tarjoamille korkosuojauksille. Tähän yhtälöön eivät ole sopineet korona eikä sota, eikä niiden yhteisvaikutuksena tullut superinflaatio.
Illan hämärtyessä oli pakko ottaa excel esiin ja laskea mitä nousevat korot tarkoittavat juuri minulle. Otetaan esimerkki; 200 000 euron lainasta 0,5 % marginaalilla ja nykyisellä 12 kk euribor korolla 2,5 % menee kuukausittain 200 000 * 0,03 % / 12 kk = 500 euroa korkoihin. Mitä voidaan odottaa sen olevan tulevaisuudessa? Financial Times kertoi, että rapakon takana ekonomistit arvioivat korkonostojen jatkuvan 5-6 % tasolle kunnes inflaatio hellittää. Euroopan keskuspankki seuraa perässä mitä Yhdysvalloissa FED tekee.
Viiden prosentin korkotaso tarkoittaisi marginaaleineen 916 euroa kuukaudessa lisää maksettavaa. Pienellä vilkaisuilla avainasunnot.fi sivuilta selviää, että 900 eurolla saa kuussa jo ihan kohtuullisen aso- tai vuokra-asunnon riippuen tietysti asuinpaikasta.
Varmasti näissä vuokrissa ja aso-vastikkeissakin on nousupaineita, mutta asumisoikeusasuminen ja korkotukiasuminen perustuvat valtion korkotakaukseen. Tietyn korkotason 1,7 % tai 2,5 % yli noustessa asukkaat eivät maksa omavastuun ylittäviä lainankorkoja vaan ylityksestä valtio maksaa aluksi 90 %. Summa pienenee seuraavana vuonna neljällä prosentilla. Markkinaehtoisien vuokra-asuntojen vuokrat liikkuvat taas markkinoiden mukaan. Jossain ne nousevat enemmän toisaalla vähemmän, mutta eivät missään 900:lla eurolla vuodessa.
Omakotitalossa isolla asuntolainalla eläminen on aivan eri maailmasta kuin muutama vuosi sitten, kun lainani maksoi pankki. Miten niin pankki maksoi lainani? Silloisen asuntoni laina oli sellaisella sopimuksella, jossa ei huomioitu, että korko voi mennä miinukselle. Kuuluin niihin, joilla korko+ marginaali meni miinuksen puolelle ja pankki maksoi muutaman euron joka kuukausi minulle siitä, että minulla oli lainaa pankissa. Noista ajoista on muisto vain. Muuttuneessa maailmassa vuokralla asuminen ei olekaan hassumpi idea. Nyt on minun maksettava kaksion tai kolmion vuokran verran korkoja kuukaudessa ja tietysti kaikki ne muutkin asumisen kulut, jotka sisältyvät vuokralla asujan vuokriin. Se on sitä elämää korkojen kera.
Asmo Maanselkä, Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kuva Pixabay