Konsernin esittely

Olemme erikoistuneet asuntojen ja asumisen palvelujen tuottamiseen.

Vastuullisia asumisen palveluita

Avain Yhtiöt on suomalainen konserni, joka on erikoistunut asuntojen ja asumisen palvelujen tuottamiseen, rakennuttamiseen, projektinjohtamiseen sekä korjausrakentamiseen. Tavoitteenamme on rakentaa ja ylläpitää toimivaa, turvallista ja ympäristöystävällistä elinympäristöä sekä kehittää kokonaisvaltaista asumisen ja rakentamisen laatua.

Avain Yhtiöiden visiona on olla hinta-laatusuhteeltaan Suomen paras asumispalveluiden tuottaja. Tavoitteeseen päästäksemme olemme luoneet laatu- ja asiakaslähtöisen toimintamallin, jossa korostuvat neljä ominaisuutta: aito vuorovaikutus sidosryhmiemme kanssa, joustavuus, kustannustehokkuus ja ammattimaisuus.

Vuonna 2010 perustetun konsernimme kasvu on ollut nopeaa. Omistuksessamme oli vuonna 2019 jo noin 8500 asumisoikeus-, vuokra- ja palvelukotiasuntoa, joissa asuu yhteensä reilut 15 000 asukasta. Konsernin toiminta on laajentunut valtakunnalliseksi aina pääkaupunkiseudulta Rovaniemelle asti.

Tavoitteenamme on rakennuttaa vuosittain 1 000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa. Strategiamme mukaisesti tähtäämme myös lähivuosien aikana tasaiseen kasvuun. Tiiviillä yhteistyöllä kuluttajien, kuntien ja asumista kehittävien tahojen kanssa haluamme varmistaa, ettemme rakenna vain asuntoja, vaan luomme ja ylläpidämme toimivia, turvallisia ja ekologisia asuinalueita.

Vuoden 2019 tärkeimmät tunnusluvut