Avaimella 33 kesätyöntekijää – määrä kasvoi yli kymmenellä viime vuoteen verrattuna
Avain Yhtiöillä on tuttuun tapaan aloittanut kesäkuun alussa liuta uusia kesätyöntekijöitä. Tulevan kesäkauden aikana heitä työskentelee laajasti eri työtehtävissä yhteensä 33.
Yhteiskuntavastuu näkyy kesätyöpaikkoina
Pääministerin yritysjohtajille keväällä 2026 osoittamassa kirjeessä käsiteltiin nuorten ja opiskelijoiden työllistymistä sekä korostettiin työelämätaitojen kehittymisen merkitystä koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Pääministeri haastoi kirjeessään yritykset kasvattamaan kesätyöntekijöiden sekä harjoittelijoiden määrää nuorten tilanteen helpottamiseksi.
Avain Asunnot on palkannut kesätyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin yrityksessä jo vuosien ajan. Tänä vuonna kesätyöntekijöitä on palkattu kuitenkin merkittävästi enemmän, kun yhtiö lisäsi kesätyöntekijöidensä määrää yli kymmenellä viime vuoteen verrattuna.

Monipuolisia työtehtäviä eri tiimeissä
Kesätyöntekijät työllistyvät Avaimella monipuolisesti eri rooleihin: pihojen kunnossapidosta, talouden, asiakaspalvelun, myynnin ja markkinoinnin sekä rakennustyömaiden tehtäviin.
Nuorimmat kesätyöläiset ovat 14-vuotiaita pihapartiolaisia, jotka ovat töissä kahden viikon mittaisen jakson. Suurimmalle osalle kokemus on ensikosketus työelämään.


Pihapartiolaiset huolehtivat kiinteistöjen pihojen sekä vapaana olevien asuntojen ylläpidosta. Talven jäljiltä taloyhtiöt tarvitsevat apua muun muassa rikkaruohojen kitkemisessä ja pensasaitojen siistimisessä.

Kokonaisuudessaan Avaimen pihapartio koostuu 21 eri-ikäisestä nuoresta. Partiossa työskennellään kesän aikana kahdessa erässä ja seuraavat pihapartiolaiset aloittavat 22.6.


Toimistolla työskentelevät kesätyöläiset tekevät esimerkiksi asiakaspalvelun, markkinoinnin sekä talouden tehtäviä. Tehtäväjakoa suunnitellaan yhdessä työntekijöiden omien mielenkiinnonkohteiden mukaan. Suurin osa toimistolla työskentelevistä nuorista on opiskelijoita, ja Avaimella suoritetun kesätyön myötä nuoret saavat arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten.



Avain konserniin kuuluvan rakennusliike Tenconin rakennustyömailla kesätyöntekijät suorittavat lisäksi muun muassa määrälaskentaa, TR-mittauksia, tarjousvertailuja sekä muita työmaan päivittäisiä tehtäviä. On hienoa, että Avain Yhtiöt -konsernissa voimme tarjota monipuolisia tehtäviä kesätyöntekijöille eri alojen ja osaamisen mukaan.
Jatkuvuudellakin on merkitystä – osa kesätyöntekijöistä tulee Avaimelle töihin myös seuraavana kesänä ja voimme luottaa siihen, että homma hoituu tutun kesätyöntekijän kanssa. Myös uusia työntekijöitä tulee joka vuosi.
Osana Avain- jengiä
Avaimella kesätyöntekijät sulautuvat muiden työntekijöiden joukkoon, osaksi useita eri tiimejä.

Ensimmäisten päivien tunnelmista kysyttäessä lähes jokainen kesätyöntekijä nostaa esiin työpaikan hyvän ilmapiirin.

Myyntitiimin asiakaspalvelutehtävissä työskentelevä Meri toteaa, että ihmiset ovat olleet mukavia ja töitä on päässyt tekemään hyvässä seurassa. 14-vuotias pihapartiolainen Alexandra puolestaan kertoo saaneensa jo useita uusia kavereita muista pihapartiolaisista. Moni kertoo hakevansa töihin Avaimelle myös ensi vuonna.
Avain Yhtiöt toivottaa tervetulleeksi kaikki kesän kesätyöntekijät!