Avain Yhtiöiden vuoden 2021 hyväntekeväisyyskohteet ovat Pelastakaa Lapset ry ja John Nurmisen Säätiö

Avain Yhtiöt lahjoittaa vuosittain 20 000 euroa hyväntekeväisyyteen. Kunkin vuoden kaksi lahjoituskohdetta valikoituvat henkilöstön toiveiden perusteella, jonka jälkeen summan jakautuminen ratkaistaan äänestyksellä, johon osallistuvat Avaimen sidosryhmät ja henkilöstö.

Tällä kertaa summasta 78 % lahjoitettiin Pelastakaa Lapset ry:lle ja 22 % John Nurmisen Säätiölle.

”Olemme erittäin kiitollisia Avain Yhtiöille ja heidän henkilöstölleen sekä sidosryhmilleen tästä merkittävästä lahjoituksesta kotimaan lasten ja nuorten auttamiseksi. Lahjoituksilla voidaan konkreettisesti muuttaa vaikeassa asemassa olevan lapsen tai nuoren elämän suuntaa ja antaa mahdollisuuksia rakentaa itselleen hyvää tulevaisuutta”, sanoo Heli Le, Pelastakaa Lapset ry:n yritysyhteistyön tiiminvetäjä.

”John Nurmisen Säätiö kiittää Avain Yhtiöitä ja sen koko henkilöstöä tuesta Itämeri-työhömme. Upeaa, että olette liittyneet Itämeren pelastusjoukkoihin. Tukijoidemme lahjoitusten avulla voimme jatkaa konkreettisia, mittavia merenpelastustoimiamme. Yhdessä etenemme lähemmäksi, kohti puhdasta Itämerta”, säätiön Yritysvarainhankinnan päällikkö, KTM Ari Rytkönen toteaa.  

Lisätietoja yrityksistä

Edellinen
Avain rakentaa uutta Pasilaa – ensimmäiset vuokrakodit ja päiväkoti valmistuneet
Seuraava
Asukkaiden iltaseminaarit 30.3. ja 5.4.2022