Avain Yhtiöiden vuosikertomus 2020 julkaistu

Avain Yhtiöt -konsernin vuosikertomus 2020 on julkaistu. “Keskimääräinen käyttöasteemme parani vuoden 2020 aikana. Asumisoikeus- ja vuokra-asuntojemme käyttöaste vuoden lopussa oli 97,9 prosenttia. Asuntohakijoiden määrä nousi merkittävästi keväällä ja kasvoi lähes 50 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Lisäksi teimme yhtiön historian parhaan tuloksen ja suurimman liikevaihdon”, kertoo toimitusjohtaja Perttu Liukku.

Vuosikertomus sisältää toimitusjohtajan katsauksen, hallituksen puheenjohtajan tervehdyksen, verojalanjäljen, liiketoimintojen esittelyn ja konsernin tilinpäätöksen. Lisäksi vuosikertomuksessa esitellään Avain Yhtiöiden kasvun vuodet ja katsotaan tulevaisuuden näkymiä, joihin  vaikuttavat tyytyväiset Avain Asukkaat ja motivoitunut henkilöstö.

Edellinen
Asiakastutkimuksia tehdään asukkaiden ja paremman asumisen puolesta
Seuraava
Haku Jyväskylän Haukkalan asumisoikeusasuntoihin on alkanut