Avain Yhtiöille vuosi 2021 oli menestys

Vuosi 2021 oli Avain Yhtiöille merkityksellinen. Yhtiö kykeni samanaikaisesti kasvamaan ja vahvistamaan markkinaosuutta, vaikka koronapandemia haastoi koko yhteiskuntaa ja myös rakennusalaa. Omistuspohja laajeni tammikuussa, kun A. Ahlström Kiinteistöt tuli mukaan liiketoimintaan 25 % omistusosuudella, tuoden mukanaan pääomien lisäksi osaamista ja laajan kontaktiverkoston. Toimitusjohtaja Perttu Liukku on tyytyväinen yhtiön kasvuvauhtiin. Merkittävä rajapyykki 10 000:s asunto valmistui lokakuussa 2021 Nokialle.

  • Tavoitteenamme on rakentaa vuosittain 1 000 uutta asuntoa Suomen suurimpiin kasvukeskuksiin. Kasvutahtimme oli ennätyslukemissa vuoden 2021 kesällä, kun rakenteilla olevia koteja oli yhteensä lähes 1 500.
  • On hienoa, että voimme osaltamme vastata mittavaan kysyntään Avain kodeillamme, Liukku iloitsee.  

Keväällä 2021 teetetty asiakastyytyväisyystutkimus osoitti, että asukastyytyväisyys ja suositteluhalukkuus ovat jatkaneet nousuaan. Avain Asuntojen mainemielikuva oli 3,8 asteikolla 1-5 ja suositteluhalukkuuden NPS-luku oli 33, mikä parani peräti 10 yksiköllä vuodesta 2019. Vastaajista 88 % suosittelisi Avain Asuntoja tuttavilleen.

  • Meille on tärkeää, että Avaimen kodeissa viihdytään ja niitä suositellaan ystäväpiirissä. Asukastyytyväisyys on kaiken toimintamme lähtökohta.
  • Tänä vuonna 2022 tulemme panostamaan erityisesti kestävän kehityksen hankkeisiin ja vastuullisuusasioihin. Ilmastonmuutos koskettaa meiltä kaikkia, Liukku linjaa.

Lukujen valossa vuoden 2021 liiketoiminta on varsin kannattavalla pohjalla. Liikevoitto saavutti 100 miljoonan tason. Työ monella eri liiketoiminta-alueella tuotti hyvää tulosta. Tilinpäätöksen lukuihin vaikuttivat myös kertaerät, kuten Renevon myyntivoitto sekä arvostuksen muutokset asuntokannassa.

  • Hyvät luvut mahdollistavat kasvustrategian toteutumisen ja investoinnit tuleviin hankkeisiin.
  • Ylpeydellä totean, että Avain Yhtiöt maksavat veronsa Suomeen. Vuonna 2021 Avaimen verojalanjälki oli 62 miljoonaa euroa, millä maksettaisiin 54 400 lapsen lapsilisät vuodeksi tai palkattaisiin 1300 sairaanhoitajaa.
  • Kaiken menestyksen takana on osaava ja motivoitunut henkilökunta. Ilman Avaimen rautaisia ammattilaisia ei olisi tätä hienoa yhtiötä, Liukku summaa.

Lisätietoja:

Perttu Liukku

perttu.liukku@avainyhtiot.fi

050-66169

Katso tarkemmin Vuosikertomus 2021.

Avain Yhtiöt on yksi nopeimmin kasvavista asuntosijoitusyhtiöistä ja suurimmista kotimaisista investoijista Suomessa. Rakennamme kestäviä kaupunkeja ja tarjoamme vastuullista asumista kaupunkilaisille, jotka arvostavat laatua, ekologisuutta ja vaivattomuutta. Suunnittelemme, kehitämme ja toteutamme vuosittain 1000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa. Konsernin vuosittaiset investoinnit ovat lähes 200 milj. €. Omistamme yli 10 000 asuntoa ja koko kiinteistökantamme arvo on 1,4 mrd. €. Työllistämme noin 100 rakennuttamisen, urakoinnin, kiinteistöalan ja palvelun rautaista ammattilaista. www.avainasunnot.fi

Edellinen
Avain Asunnot laajentuu Turun seudulle
Seuraava
Avain Asuntojen asiakkuuspäälliköksi on valittu Marjo Paulin