Joululahjoitus hyväntekeväisyyteen

Avain Yhtiöt lahjoitti vuoden 2019 joululahjarahat Hope ry:lle sekä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:lle. Yhteensä 20 000 euron summa jaettiin asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme äänestyksen perusteella Hope ry:lle sekä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:lle. Joululahjarahojen lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen on jo muodostunut perinteeksi Avain Yhtiöillä. Enemmän ääniä keräsi tällä kertaa Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry. Äänestystuloksen mukaisesti 65 % joululahjoituksesta ohjautuu Hope ry:lle tukemaan vähävaraisia ja kriisin kokeneita perheitä. 35 % joululahjoituksesta puolestaan menee Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n kautta vähävaraisten ja yksinäisten hyväksi.

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Hope tekee todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Hope jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry on avustusjärjestö, joka aloitti toimintansa 1960-luvulla ja sen perusti sosiaalineuvos Veikko Hursti. Laupeudentyö ry:n toimintaa johtaa nykyisin Veikon lapsenlapsi Sini Hursti. Järjestö toimii jakamalla vaate- ja ruoka-avustuksia ympäri vuoden niitä tarvitseville sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, joista näkyvimmiksi ovat muodostuneet vähävaraisille ja yksinäisille suunnatut perinteiset juhlat Itsenäisyyspäivänä Hakaniementorilla sekä jouluaattona Helsingin messukeskuksessa.

Edellinen
Raakamaasta asuinalueeksi
Seuraava
Avain Yhtiöt myy Aari Isännöinnin