Energiaoptimoinnilla kohti 25 prosentin energiansäästöä

Entos Oy ja teknologiayhtiö Kiona Oy ovat yhdessä mahdollistaneet 19,4 prosentin energiansäästön helsinkiläisessä kerrostalokohteessa. Säästö Avain Yhtiöt Oy:n omistamassa kiinteistössä syntyi lämmitysverkon ja ilmanvaihdon optimoinnin yhteisvaikutuksena.

”Tämä oli meille uusi ja poikkeava projekti: kokeilimme, miten paljon ilmanvaihdon optimoinnilla voidaan vaikuttaa lämmitysenergiaoptimoidun kohteen kulutuksen vähentämiseen. Tämän yhteistyön myötä tähtäämme seuraavaksi 25 prosentin säästöön”, kertoo Entoksen toimitusjohtaja Aki Pohjalainen.

Kyseinen kerrostalokohde sijaitsee Helsingin Vuosaaressa. Kohde on valmistunut vuonna 1996, siinä on viisi kerrosta, kaksi portaikkoa ja yhteensä 32 asuntoa. Asunnot on peruskorjattu vuonna 2018. Tarpeenmukaisella ilmanvaihdolla haettiin ratkaisua ilmanvaihdon riittävyyden haasteisiin.

Avain Yhtiöiden kiinteistöjohtaja Jan Bertills on tyytyväinen projektin tuloksiin.

”Keskimäärin noin 25–35 prosenttia lämmitykseen käytetystä energiasta menee harakoille taloissa, joissa on pelkkä koneellinen poistoilmanvaihto. Jos siitä saadaan puoletkin säästettyä, se on todella merkittävä määrä, kun asuntokantaa on paljon. Tämä on optimaalinen kohde ja data näyttää, että järjestelmä oikeasti toimii.”

Avain Yhtiöillä noin 11 000 asuntoa ympäri Suomea.

Optimointia asukkaiden hyväksi

Vuosaaren kohteessa ilmanvaihto on toteutettu poistoilmanvaihdolla ja kohteen katolla on EC-moottoreilla varustetut poistoilmapuhaltimet. Tarpeenmukaisen ilmanvaihdon anturit on asennettu talon hormeihin, jossa ne mittaavat poistoilmaa ja sen perusteella säätelevät ilmanvaihdon tehoa.

”Mitä enemmän asuntoja yhteishormiin on yhdistetty, sitä edullisempi on investointi ja suurempi hyötykin”, sanoo Bertills.

Kohteessa on jo useamman vuoden ollut käytössä Kionan Edge-alusta. Nyt kohteeseen on tuotu Kionan partnerin, Entoksen, TopAir-järjestelmä, ja alusta pystyy hyödyntämään ilmanvaihdosta saatua dataa.

”Lämmityksen optimointi on nyt tuettu ilmanvaihdon optimoinnilla. Tässä näkee, että järjestelmät toimivat energiatehokkaasti hyvin yhteen”, sanoo Kionan

liiketoimintajohtaja Joacim Hindersson.

Edge-alustalle luodaan jokaiselle rakennukselle oma energiaprofiili, jonka perusteella rakennukselle määritellään lämmitysenergian tarve. Siihen vaikuttavat myös ulkoiset olosuhteet, kuten lämpö, aurinko, tuuli ja sade. Rakennuksen anturoinnilla varmistetaan olosuhteiden pysyminen tasaisena tavoitelämpötila-alueilla.

”Kaukolämmön kysyntää rajoitetaan silloin kun kaukolämpö on kallista. Kun sääennuste lupaa aurinkoista ja lämmintä, järjestelmä säätää menoveden lämpötilaa alemmaksi. Edullisella kaukolämmöllä järjestelmä puolestaan ”esilämmittää” huoneistoja. Esimerkiksi tuulisella säällä se laskee lämpimämpää vettä patteriverkostoihin etukäteen”, Bertills kertoo.

Vuosaaren kohteessa kaikki säästetty energia heijastuu asukkaiden hyväksi: kyseessä on asumisoikeustalo, jossa asukkaat maksavat vastiketta asumisestaan. Talon lämmityskustannukset vaikuttavat suoraan vastikkeen määrään.

”Ja mitä vähemmän lämmitettyä ilmaa puhalletaan harakoille ilman, että asumisviihtyvyys heikkenee, sitä parempi se on myös ympäristölle.”

Energiansäästön lisäksi Entoksen järjestelmä lisää myös asukkaiden turvallisuutta.

”Elämisen rytmi on nykyään erilainen, mikä tuo kiinteistöön kosteus- ja hiilidioksidikuormaa. Hiilidioksidipitoisuudet huoneistossa voivat kohota jopa hälyttäviin arvoihin. Meidän tuotteemme poistaa nämä ongelmat, koska se pitää ilmanvaihdon arvot asetetuissa rajoissa”, Pohjalainen sanoo ja jatkaa:

”Meiltä on tullut myös uusia ominaisuuksia, jotka valvovat esimerkiksi poistoilmaan ilmaantuvia palokaasuja. Se lisää turvallisuutta merkittävästi.”

Kolme astetta alemmas

Ilmanvaihdon ja lämmitysverkon optimoinnilla voidaan helposti laskea kerrostalokohteen huoneistojen lämpötilaa ilman, että asukkaat huomaavat muutosta. Riittää, kun tekoälyohjattuun järjestelmään asetetaan uusi tavoitearvo, johon siirrytään esimerkiksi kahden kuukauden viiveellä.

Vanhemmissa taloissa lämpötilan laskeminen on huomattavasti haastavampaa.

”Vanhan talon lämmitysverkosto voi olla epätasapainossa ja sen säätäminen tekoälyllä on paljon haasteellisempaa. Joissain huoneistoissa lämpötila olla 20 astetta ja joissain 24 astetta. Kaukolämmön menoveden lämpötilaa tiputtamalla voi siten yhdessä huoneistossa lämpötila tippua 18 asteeseen ja toisessa 22 asteeseen”, kuvailee Bertills.

Lämpötilan laskeminen yhdellä asteella säästää energiaa noin viisi prosenttia. Entoksen TopAir rajoittaa turhaa tuulettamista, jolloin lämpö jää huoneistoon. Pohjalaisen mukaan lämpötila huoneistossa voi nousta alkuun jopa 25 asteeseen.

”Se johtuu siitä, että huoneistoa on aiemmin tuuletettu turhaan. Jos kohteessa ei ole lämmitysverkon optimointia, joutuu huoltomies manuaalisesti pudottamaan menoveden lämpötilaa.”

Pohjalaisen mukaan perussääntö on, että kun kaukolämmön menovedestä otetaan 8 astetta pois, laskee huoneiston lämpötila 2 astetta.

”Meidän järjestelmällämme astetta alemmas on käytännössä kolme astetta alemmas ilman, että huoneiston sisälämpötila juurikaan muuttuu”, Pohjalainen täydentää.

Hinderssonin mukaan Vuosaaren kohde on hyvä esimerkki siitä, miten kaksi tehokasta energiaoptimointipalvelua voivat saada aikaan merkittäviä säästöjä ilman suurempia investointeja.

”Kun ilmanvaihdon, huipputehon ja lämmityksen optimointi yhdistetään, tästä on merkittävä hyöty kiinteistölle. Investointina tällainen yhdistelmä ei ole esimerkiksi maalämpöpumppuun verrattuna järin suuri.”

Lisätietoja

Entos Oy

Aki Pohjalainen, aki.pohjalainen@entos.fi , p. 044 032 1760

Avain Yhtiöt Oy

Jan Bertills, jan.bertills@avainyhtiot.fi , p. 040 766 3390

Kiona Oy

Joacim Hindersson, joacim.hindersson@kiona.fi , p. 050 469 5400

Avain Yhtiöt on suomalainen konserni, joka on erikoistunut asuntojen ja asumisen palvelujen tuottamiseen, rakennuttamiseen sekä uudisrakentamiseen.Kiona on markkinoiden johtava SaaS-yritys. Autamme asiakkaitamme ja yrityksiä saavuttamaan taloudelliset ja kestävän kehityksen tavoitteet digitalisoimalla uusia ja vanhoja rakennuksia sekä niiden lämmitys-, jäähdytys-, ilmanvaihto- ja kylmätilajärjestelmät

Edellinen
Joulu tulla jollottaa
Seuraava
Avain Asunnot rakennuttaa 54 laadukasta asumisoikeusasuntoa Tuusulan ydinkeskustaan