Kaksi uutta vuokrataloa Tampereelle – värikäs puuverhoilu sulautuu osaksi Vuoreksen luontomaisemaa

Tampereen Vuorekseen, luonnonläheiselle Isokuusen alueelle on valmistunut kaksi viisikerroksista kerrostaloa. Isokuusenkatu 26 C ja Vuoreksen puistokatu 55 B tarjoavat yhteensä 71 uutta viihtyisää vuokrakotia. Hanke toteutettiin yhteistyössä Marvea Oy:n kanssa.

Asuntojen koot vaihtelevat 30 neliön yksiöistä aina 76,5 neliön kokoisiin neljän huoneen perheasuntoihin. Kotien suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota niiden käytännöllisyyteen ja viihtyisyyteen. Suurista ikkunoista tulvii koteihin runsaasti luonnonvaloa, ja lasitetut parvekkeet tarjoavat lisätilan ympärivuotiseen käyttöön. Monipuoliset säilytysratkaisut ja laadukkaat pintamateriaalit viimeistelevät toimivan kokonaisuuden.

-Oli hienoa päästä jatkamaan Vuoreksen Isokuusen alueen rakentamista yhdessä Avain Asuntojen kanssa. Tällaiset hankkeet vaativat onnistuakseen tilaajan ja rakentajan välistä luottamusta ja yhteistä tahtotilaa, jotka ovat pitkässä yhteistyössämme päässeet muotoutumaan vahvoiksi. Kun molemmat osapuolet tuntevat toisensa ja toistensa tavat toimia, se näkyy suoraan rakentamisen laadussa ja hankkeen sujuvuudessa. Olemme tyytyväisiä siihen, miten rakennukset istuvat luontevasti osaksi Vuoreksen vihreää ympäristöä, ja värikäs puuverhoilu tuo persoonallisuutta ja erottuvuutta taloihin, Marvea Oy:n toimitusjohtaja Leon Kärnä sanoo.

Luonto ja palvelut kävelymatkan päässä

Vuoreksen kaupunginosa on tunnettu luonnonläheisyydestään. Sen laajat metsä- ja ulkoilumaastot, Tervaslammenpuiston ulkokuntoilupaikka sekä Vuoreksen liikuntapuisto tarjoavat alueen asukkaille runsaasti harrastusmahdollisuuksia. Alueen päiväkodit, koulut ja kaupat löytyvät kaikki lyhyen kävelymatkan päästä.

-Vuores on kasvava ja moderni asuinalue monipuolisine palveluineen. Laaja asuntovalikoima ja toimivat yhteiskäyttötilat takaavat sen, että täältä löytyy sopiva koti jokaiseen elämäntilanteeseen, toteaa kohteiden vuokrauksesta vastaava Avain Asuntojen myyntipäällikkö Jari Parkkinen.

Korttelin kruunaa värikkäiden puuverhoiltujen talojen ympäröimä avara korttelipiha, jossa on runsaasti oleskelu- ja leikkialueita sekä istutuksia.

Energiatehokasta vuokra-asumista pitkällä tähtäimellä

Molemmat valmistuneet talot on toteutettu A-energialuokkaan ja lämpiävät kaukolämmöllä.

-Energiatehokkuus on Avain Asunnoilla lähtökohta kaikessa uudisrakentamisessa. Haluamme tuoda markkinoille laadukkaita koteja, joiden ympäristövaikutukset on minimoitu jo rakennusvaiheessa, sanoo Avain Asuntojen projektipäällikkö Tom Nässling.

Lisätietoja:

Tom Nässling, projektipäällikkö, Avain Asunnot
Puh. +358 40 7243491
tom.nassling@avainyhtiot.fi

Leon Kärnä, toimitusjohtaja, Marvea Oy
Puh. +358 44 4210404

Vuokrausta koskevat yhteydenotot:

Jari Parkkinen, myyntipäällikkö, Avain Asunnot
Puh. +358 40 7047977
jari.parkkinen@avainyhtiot.fi

Avain Yhtiöt on kotimainen asuntotoimija, joka on erikoistunut asumisen palveluiden tuottamiseen, rakennuttamiseen ja uudisrakentamiseen. Avain Yhtiöt ja Avain Asumisoikeus omistavat yli 12 000 vuokra-, asumisoikeus- ja palvelukotiasuntoa Avain Asunnot -brändin alla ympäri Suomen. Rakennutamme vuosittain noin 1 000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa. Investoimme vuosittain noin 150 milj. € ja kiinteistökantamme arvo on lähes 2 mrd €. Toimimme läpinäkyvästi, vastuullisesti ja luotettavasti kodin hankkimisen ja asumisen kaikissa vaiheissa. Rakennamme viihtyisiä koteja, joihin on helppo ihastua. www.avainasunnot.fi