Ministeri muurasi peruskiven Avain Yhtiöiden historian suurimmalle asuntohankkeelle Vantaalla

Vantaan Annefrediin rakentuvan suurkorttelin peruskivi muurattiin tänään tiistaina 22.9. ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan johdolla. Tulevan Vantaan ratikan varrelle, vanhan teollisuusalueen paikalle nouseva Annefred-kortteli tuo alueelle uusia Avain Yhtiöiden omistus- sekä vuokra-asuntoja. Korttelin lämmitysratkaisusta vastaa Vantaan Energia. Ratkaisu perustuu kaukolämmön paluuveden energian laajamittaiseen hyödyntämiseen tavalla, joka on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen.

Annefred on Avain Yhtiöiden historian suurin yksittäinen hanke. Kortteli rakentuu Tikkurilantien ja Manttaalitien kulmaan, keskelle nopeasti kasvavaa Aviapolista. Valmistuttuaan kortteli tarjoaa koteja yhteensä jopa 2 000 asukkaalle. Nimensä se on saanut aikoinaan samalla paikalla sijainneen Annefredin tilan mukaan.

Ministeri Multala korosti tilaisuudessa hankkeen merkitystä Vantaan kaupungille ja erityisesti Aviapoliksen alueelle, aikana jolloin rakentaminen on historiallisen alhaalla. Ministeri Multala nosti esiin myös innovatiivisen ja energiatehokkaan rakentamisen merkityksen kaupunkikehityksessä.

-Jokainen uusi, laaja rakennushanke on tärkeä viesti luottamuksesta tulevaisuuteen ja merkki siitä, että paremmat vuodet ovat edessä. Hanke myös osoittaa, että suomalainen rakentaminen pystyy yhdistämään rakentamisen, energiatehokkuuden ja innovaatiot tavalla, joka kiinnostaa myös kansainvälisesti, Multala sanoi. 

Myös Avain Yhtiöiden toimitusjohtaja Perttu Liukku nosti esiin Annefredin tärkeän roolin tulevaisuuden kaupunginosana.

-Annefredissa katsomme vahvasti tulevaisuuteen. Haluamme rakentaa tulevaisuutta vastuullisesti ja erityisen hienoa on yhteistyö Vantaan Energian kanssa. Tämä yhteistyö on juuri sitä mitä tulevaisuuden rakentamisen pitääkin olla, hyvää kaupunkia, hyviä koteja ja fiksumpaa energian käyttöä. Kun rakennuttaja ja energiayhtiö katsovat samaan suuntaan, voidaan tehdä asioita jotka eivät yksin olisi mahdollisia, Liukku totesi.

Ensimmäisenä kortteliin rakentuu 9-kerroksinen vuokratalo, joka sijoittuu Tikkurilantien varteen, tontin koillispuolelle. Kohteen urakoinnista vastaa Avain Yhtiöt- konserniin kuuluva Tencon Oy, ja rakennuksen rungoissa käytetään Tenel Oy:n valmistamia, Suomen vähähiilisimpiä betonielementtejä. Talo toteutetaan Avain Asuntojen uudisrakentamiselle tyypilliseen tapaan parhaaseen A-energialuokkaan.

Korttelin ensimmäiset kodit ovat muuttovalmiita arviolta kesällä 2027

Uuden sukupolven energiaratkaisu osana kestävää kaupunkisuunnittelua

Annefredin kodit lämpiävät Vantaan Energian suunnittelemalla ja toteuttamalla innovatiivisella energiaratkaisulla, joka hyödyntää kaukolämmön paluuveden lämpöenergiaa. Kortteliin rakennetaan oma matalalämpöverkko, jossa hyödynnetään kaukolämmön paluuveden energiaa.

Kyseessä on niin sanottu neljännen sukupolven kaukolämpöjärjestelmä ja ensimmäinen hanke Suomessa, jossa kokonaisen uuden suurkorttelin lämmitys toteutetaan pääasiallisesti kaukolämpöverkon paluuveden lämpöenergialla.

-Annefred on esimerkki siitä, miten tulevaisuuden kaupunkialueita voidaan rakentaa entistä vastuullisemmin. Kun energiaratkaisuja ja rakentamista tarkastellaan kokonaisuutena alusta lähtien, voidaan löytää ratkaisuja, jotka hyödyttävät sekä asukkaita, että koko energiajärjestelmää, Vantaan Energian toimitusjohtaja Jukka Toivonen kertoi tilaisuudessa.

Yhteisöllistä korttelielämää ratikan varrella

Annefred on kasvava, tulevaisuuden kaupunginosa, jossa yhdistyvät asumisen helppous, palvelut sekä luonto. Korttelin aukiot, puistot ja vehreät kävelyreitit luovat asukkaille viihtyisiä kohtaamispaikkoja ja muodostavat elävän kaupunkikokonaisuuden.

Sijainti on liikenneyhteyksiltään erinomainen jo nyt, kehärataa pitkin junalla pääsee lentoasemalle parissa minuutissa ja Helsingin keskustaan alle puolessa tunnissa. Vuonna 2029 valmistuva Vantaan ratikka tuo raideyhteyden aivan kotinurkille ja kuljettaa asukkaat vaivattomasti niin lentoasemalle, Jumboon, Tikkurilaan kuin muualle pääkaupunkiseudulle.

Aviapolis on yksi Suomen nopeimmin kasvavista työpaikkakeskittymistä ja tarjoaa alueen asukkaille runsaasti työmahdollisuuksia.

Lisätiedot:

Perttu Liukku, toimitusjohtaja, Avain Yhtiöt
Puh. 020 7624 710
perttu.liukku@avainyhtiot.fi

Juha Luomala, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Vantaan Energia Oy
Puh. 050 592 3993
juha.luomala@vantaanenergia.fi

Avain Yhtiöt on kotimainen asuntotoimija, joka on erikoistunut asumisen palveluiden tuottamiseen, rakennuttamiseen ja uudisrakentamiseen. Avain Yhtiöt ja Avain Asumisoikeus omistavat yli 13 000 vuokra-, asumisoikeus- ja palvelukotiasuntoa Avain Asunnot -brändin alla ympäri Suomen. Rakennutamme vuosittain noin 1 000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa. Investoimme vuosittain noin 250 milj. € ja kiinteistökantamme arvo on lähes 2 mrd €. Toimimme läpinäkyvästi, vastuullisesti ja luotettavasti kodin hankkimisen ja asumisen kaikissa vaiheissa. Rakennamme viihtyisiä koteja, joihin on helppo ihastua. www.avainasunnot.fi

Vantaan Energia on yksi Pohjoismaiden johtavista kaupunkienergiayhtiöistä ja Suomen suurin jätteen energiahyödyntäjä. Tuotamme ja jakelemme lämpöä ja sähköä sekä tarjoamme näihin liittyviä palveluita. Ratkaisemme asiakkaidemme haasteita varmistamalla, että energia kiertää mahdollisimman tehokkaasti. Kehitämme jatkuvasti uutta, jotta vantaalaisilla olisi tarjolla edullista, toimitusvarmaa ja yhä vähäpäästöisempää energiaa sekä siihen liittyviä palveluita nyt ja tulevaisuudessa. www.vantaanenergia.fi