Pääministeri muurasi peruskiven Suomen arvokkaimmalle asuinkorttelille Töölössä
Helsingin Töölöön rakentuvan Palazzo-korttelin peruskivi muurattiin keskiviikkona pääministeri Petteri Orpon johdolla. Historialliselle sairaala-alueelle rakentuva, lähes 300 asunnon korttelikokonaisuus on Avain Yhtiöiden toteuttama poikkeuksellinen uudishanke Helsingin kantakaupungissa aikana, jolloin uusia asuinkortteleita syntyy harvoin.
Palazzo-kortteli rakentuu Töölönkadun ja Sibeliuksenkadun kulmaukseen Helsingin arvokkaimmalle asuinalueelle neljälle tontille. Kokonaisuus koostuu kolmesta omistusasuntokohteesta ja kahdesta vuokrakohteesta. Yhteensä kortteliin valmistuu noin 280 asuntoa. Lisäksi talojen kivijalkaan tulee useita liiketiloja. Hankkeen arvo on noin 200 miljoonaa euroa.
Korttelin kahden vuokratalon rakennustyöt ovat jo käynnistyneet. Ensimmäinen omistusasuntokohde, 7-kerroksinen Asunto Oy Helsingin Presto, lähtee rakenteille kesällä 2026. Hanke on herättänyt poikkeuksellisen suurta kiinnostusta jo ennakkomarkkinointivaiheessa: maalämmöllä lämpiävän Preston 50 asunnosta on varattuna noin 70 prosenttia.
– On huomionarvoista, että näin keskeiselle ja historialliselle alueelle voidaan rakentaa täysin uusia, nykyaikaisia koteja. Töölössä on harvoin tarjolla esteettömiä ja energiatehokkaita asuntoja moderneilla mukavuuksilla, kuten vesikiertoisella lattialämmityksellä, autohallipaikoilla ja omalla parvekkeella, josta on komeat puistonäkymät, sanoo Avain Yhtiöiden toimitusjohtaja Perttu Liukku.
Helsingin sydämessä rakennetaan luottamusta tulevaan
Palazzo-hanke on erityinen paitsi sijaintinsa ja kokoluokkansa myös toteutustapansa ansiosta: koko projekti toteutetaan Avain Yhtiöt -konsernin sisällä. Avain Yhtiöt on hankkeen omistaja, ja urakoitsijana on Avain Yhtiöt -konserniin kuuluva Tencon Oy. Tämä mahdollistaa kokonaisuuden hallinnan maanhankinnasta rakentamiseen ja valmiiden vuokrakotien ylläpitoon. Vastaavan kokoluokan asuntokokonaisuudet ovat Suomessa yhdelle toimijalle harvinaisia – etenkin nykyisessä markkinatilanteessa.
Peruskiven muuraustilaisuudessa puhunut pääministeri Petteri Orpo korosti rakentamisen ja asuntomarkkinoiden suurta merkitystä Suomen taloudelle.
– Kun koteja rakennetaan, syntyy työtä. Kun koteja rakennetaan hyville paikoille, kaupungit vahvistuvat. Ja kun yritykset investoivat Suomeen, se luo pohjaa kasvulle, jota tarvitsemme hyvinvoinnin ja julkisen talouden vahvistamiseksi. Palazzo-korttelin kaltainen hanke pääkaupungin ytimessä on hieno osoitus kasvavasta luottamuksesta tulevaan, Orpo sanoi.
Myös Liukku nosti puheessaan esiin Palazzo-korttelihankkeen merkittävät yhteiskunnalliset vaikutukset talouteen ja työllisyyteen.
– Pelkästään Palazzo-korttelin työllisyysvaikutus on noin 3 000 henkilötyövuotta. Rakentaminen luo työpaikkoja ja hyvinvointia sekä tuo hyvää voiteluainetta yhteiskunnan rattaisiin itse asuntojen lisäksi.
Historiallisesta sairaalasta nykyaikaiseksi asuinkortteliksi
Rakennushanke sijoittuu historiallisesti merkittävälle paikalle. Tonteilla sijaitsi aiemmin Töölön sairaala, joka valmistui vuonna 1932 Suomen ensimmäiseksi tapaturmasairaalaksi. Sairaalatoiminta päättyi vuonna 2023, ja rakennus purettiin vuosina 2023–2024. Nyt historiallinen sairaala-alue saa uuden roolin osana elävää Töölöä ja Helsingin kasvavaa kantakaupunkia.
– Palazzo-korttelin arkkitehtuurissa on haettu ajattomuutta ja eurooppalaista kaupunkimaisuutta. Rakennukset on suunniteltu täydentämään Töölön kerroksellista kaupunkikuvaa ja asettumaan luontevaksi osaksi ympäristöään nyt ja pitkälle tulevaisuuteen, kertoo hankkeen projektipäällikkö Veli-Matti Heikkonen Avain Yhtiöiltä.
Kaikki tonttikokonaisuuden talot toteutetaan Avain Asunnoille tyypilliseen tapaan A-energialuokkaan. Osassa rakennuksista hyödynnetään maalämpöä ja korttelissa käytetään uusiutuvaa energiaa. Rakentamisessa käytetään Tenel Oy:n Kouvolan tehtaalla valmistettuja, Suomen vähähiilisimpiä betonielementtejä. Ensimmäiset vuokra-asunnot valmistuvat porrastetusti syksyn 2027 aikana ja ensimmäiset omistusasunnot loppuvuodesta 2027.
Lisätietoja:
Perttu Liukku, toimitusjohtaja, Avain Yhtiöt
perttu.liukku@avainyhtiot.fi
Puh. 050 66169
Veli-Matti Heikkonen, projektipäällikkö, Avain Asunnot
veli-matti.heikkonen@avainyhtiot.fi
Puh. 040 4875656
Kuva: Joni Alhonen
Kuvassa vasemmalta Avain Yhtiöiden toimitusjohtaja Perttu Liukku, pääministeri Petteri Orpo, hankkeen vastaava työnjohtaja Tenconin Teemu Ypyä sekä Palazzo-hankkeen arkkitehti Santeri Lipasti.
Avain Yhtiöt on kotimainen asuntotoimija, joka on erikoistunut asumisen palveluiden tuottamiseen, rakennuttamiseen ja uudisrakentamiseen. Avain Yhtiöt ja Avain Asumisoikeus omistavat yli 12 000 vuokra-, asumisoikeus- ja palvelukotiasuntoa Avain Asunnot -brändin alla ympäri Suomen. Rakennutamme vuosittain noin 1 000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa. Investoimme vuosittain noin 150 milj. € ja kiinteistökantamme arvo on lähes 2 mrd. €. Toimimme läpinäkyvästi, vastuullisesti ja luotettavasti kodin hankkimisen ja asumisen kaikissa vaiheissa. Rakennamme viihtyisiä koteja, joihin on helppo ihastua. www.avainasunnot.fi