Vastuullisuuden johtaminen

Yrityksen vastuullisuustyön tulee olla hyvin suunniteltua ja johdettua. Avain Yhtiöiden vastuullisuustyö perustuu huolellisesti laadittuun olennaisuusanalyysiin, jolla varmistamme keskittymisen oikeisiin ja vaikuttaviin teemoihin. Vastuullisuustyötä johtaa yhtiön hallitus ja toimiva johto. Keskeinen työkalu vastuullisuuden edistämisessä on vastuullisuusohjelma. Sen avulla löydämme olennaisille teemoille kehitettävät toimenpiteet, seuraamme mittareiden avulla työn onnistumista sekä jalkautamme tavoitteet operatiiviseksi toiminnaksi. Vastuullisuustyön edistymisestä raportoimme vuosittain VSME standardin mukaisella kestävyysraportilla.

Olennaisuusanalyysi

Haluamme keskittyä vastuullisuustyössämme aidosti niihin aiheisiin ja teemoihin, joihin voimme vaikuttaa ja joilla on merkittäviä vaikutuksia meitä ympäröivään yhteiskuntaan ja luontoon. Tätä varten laadimme olennaisuusanalyysin, jossa yhteistyössä sidosryhmiemme kanssa määrittelimme vastuullisuustyömme kannalta keskeisimmät teemat. Analyysi on laadittu noudattaen EU:n kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) mukaista kaksoisolennaisuuden periaatetta. Analyysissa on siten tarkasteltu sekä Avain Yhtiöiden liiketoiminnan vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan koko arvoketjun osalta että toimintaympäristöstä aiheutuvia riskejä ja mahdollisuuksia yhtiön toiminnalle.

Olennaiset teemat on kuvattu alla esitetyssä nelikentässä. Vaaka-akselilla on arvioitu teeman vaikutusta ympäröivään yhteiskuntaan ja luontoon ja pystyakselilla teeman taloudellista vaikutusta Avain Yhtiöiden liiketoimintaan. Kaksoisolennaisuusanalyysi laadittiin syksyllä 2024, ja sitä tarkastellaan säännöllisesti sekä päivitetään tarvittaessa liiketoiminnan tai toimintaympäristön merkittävien muutosten yhteydessä.

Vastuullisuusohjelma 2026-2030 – tavoitteet ja mittarit ​

Vastuullisuusohjelma jäsentää Avaimen vastuullisuustyön kehitystä​. Ohjelma toimii strategiakauden mittaisena suunnitelmana, jonka avulla ohjataan, organisoidaan, seurataan ja mitataan vastuullisuustyön etenemistä ja onnistumista.