Avain Yhtiöt lahjoitti 30 000 euroa – tukea lapsille ja syöpätutkimukseen
Avain Yhtiöiden yhteensä 30 000 euron suuruinen lahjoitussumma on jaettu kolmen eri hyväntekeväisyyskohteen kesken. Syöpäsäätiö, Pelastakaa Lapset ry ja Suomen Unicef saivat kukin 10 000 euron suuruisen lahjoituksen. Vuosittainen hyväntekeväisyyslahjoitus on ollut Avain Yhtiöiden perinne jo noin 10 vuoden ajan.
Avain Yhtiöiden yhteistyökumppanit, asiakkaat ja henkilöstö saivat äänestää vuoden 2025 lopulla hyväntekeväisyyslahjoituksen kohteet neljästä eri vaihtoehdosta. Tällä kertaa 20 000 euron suuruinen lahjoitussumma päädyttiin jakamaan äänestyksen perusteella Syöpäsäätiön ja Pelastakaa Lapset ry:n kesken. Lisäksi Avain Yhtiöt teki jokavuotisen 10 000 euron lahjoituksen Unicefille.
Avain Yhtiöt on jo kymmenen vuoden ajan ohjannut joululahjarahat hyväntekeväisyyteen asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden äänestyksen perusteella. Lahjoitukset tehdään yhtiön vapaan liiketoiminnan tuotoista, ja tästä perinteestä on tullut odotettu osa joulua niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin.
– Meille on tärkeää osallistua ja olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta apua tarvitseville. Koemme tärkeäksi, että voimme osaltamme tukea työtä, jolla on aitoa merkitystä ihmisten arkeen, sanoo Avain Yhtiöiden myynti- ja markkinointijohtaja Elias Kiviranta.
Tukea tärkeälle tutkimustyölle
Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa.
– Sydämellinen kiitos Avain Yhtiöiden joululahjoituksesta Syöpäsäätiölle. On todella hienoa, että henkilöstö sai itse valita lahjoituskohteen ja halusi yhdessä suunnata tukensa syöpätutkimukselle. Tämä päätös kertoo välittämisestä ja halusta olla mukana edistämässä työtä, joka koskettaa monien suomalaisten elämää. Arvostamme syvästi tätä merkityksellistä tekoa, joka vie tutkimusta eteenpäin ja tuo toivoa monille sairastuneille sekä heidän läheisilleen, kiittää Syöpäsäätiön yritysvarainhankinnan päällikkö Marika Salonen.

Apua Suomen ja maailman lapsille
Suomen Unicef tekee tärkeää kehitysaputyötä eri puolilla maailmaa. Unicefin kautta lapset kehittyvissä maissa ja kriisialueilla saavat muun muassa ruokaa, lääkkeitä ja apuvälineitä opiskeluun.
Pelastakaa Lapset ry toimii yli sadassa maassa ja parantaa lasten elämää niin arjessa kuin kriisien keskellä kotimaassa sekä maailmalla. Avainyhtiöiden lahjoitussumma ohjataan Pelastakaa Lasten kotimaan työn tukemiseksi.
– Olemme todella iloisia ja kiitollisia Avain Yhtiöiden henkilöstölle sekä asiakkaille luottamuksesta järjestömme tekemää työtä kohtaan. Tuella jaamme kotimaan vähävaraisille lapsiperheille harrastustukea ja ruoka-apua. Lisäksi tarjoamme vaikeassa elämäntilanteessa olevien perheiden lapsille muun muassa tukihenkilöitä ja keskustelutukea verkossa”, kiittää Johanna Mäkelä, Pelastakaa Lapset ry:n yritysyhteistyön tiiminvetäjä.