Entistä parempi asumisoikeus?
Selvitys vuokra- ja omistusasumisen välimallin tarpeesta valmistui. Siinä uudelle hallintamuodolle ei nähdä perusteita, joten pitäisikö kehittää hyväksi todettua asumisoikeusjärjestelmää?
”Uudelle vuokra- ja omistusasumisen hallintamuodolle on vaikea löytää perusteita.”
”Ympäristöministeriö pyysi keväällä minulta ja tekniikan tohtori Matti Kuroselta selvitystä, onko vuokra- ja omistusasumisen välimallille tarvetta ja jos on, millainen mahdollinen malli voisi olla. Selvityksessä otimme annettuna hallituksen päätöksen, että asumisoikeusasuntojen rakentamista ei tueta.
Aiemmin ei ole tehty vastaavaa kattavaa selvitystä asumismuodoista vuokra- ja omistusasumisen välillä ja niiden hyödyistä ja haitoista. Asumisoikeuden lisäksi meillä on esimerkiksi hitas-, osaomistus-, seniori- ja lyhyen korkotuen asuntoja. Kuulemalla laajasti asiantuntijoita kaupunkien edustajista tutkijoihin tunnistimme välimalleihin liittyen 10 hyötyä ja 13 haittaa. Kuulimme myös asumisoikeusaktiiveja, jotka toivat esiin huolensa nykytilanteessa sekä kritiikkinsä ja kehitystoiveensa asumisoikeusjärjestelmää kohtaan.
Selvityksemme pohjalta uudelle hallintamuodolle on vaikea löytää perusteita. Segregaation ehkäiseminen on painavin syy välimallille, mutta vaikka osa kaupungeista kokikin välimallit hyödyllisiksi, ainakaan tällä hetkellä julkisella sektorilla ei ole varaa lisäpanostuksiin. Alueille, joihin liittyy segregaatioriskejä, esitimme varauksin uutta 10-vuotiseen korkotukeen tai vastaavaan malliin pohjautuvaa tarkkarajaista vuokra-asumisen mallia. Malli olisi kohdennettu etenkin lapsiperheille, jotka käyttävät alueen päiväkoteja ja kouluja. Se takaisi lapsiperheille pysyvän asunnon 10 vuodeksi markkinahintaa edullisemmalla vuokralla, jonka jälkeen kohteet vapautuisivat rajoituksista.
Tontit kunta myisi omistajalle huutokaupalla. Jos ehdottamamme malli haluttaisiin ottaa käyttöön, se vaatisi lisäselvityksiä ja muutoksia lainsäädäntöön.
Usein keskustelua välimalleista käydään valtion tai asukkaan näkökulmasta. Siitä ei niinkään puhuta, onko malli toteuttamiskelpoinen rakennuttajan ja rahoittajan kannalta. Myös heillä on oltava toimintaan järkevät edellytykset. Emme keksineet, miten välimalli rahoitettaisiin tai rakennettaisiin radikaalisti edullisemmin. Veronmaksajien ja asukkaiden kustannusten vastapainoksi hyötyjen tulee olla ilmeisiä ja suuria.”
”Asumisoikeus on hyväksi todettu välimalli, jota voisi kehittää vieläkin paremmaksi.”
”Selvitysryhmä ei esittänyt selonteossaan konkreettista uutta välimallia. Sen sijaan asumisoikeus on osoittanut toimivuutensa 30 vuodessa. Se on edelleen hyvä asumismuoto: asunnot ovat haluttuja ja asukkaat ovat tutkitusti erittäin tyytyväisiä. Siksi asumisoikeutta pitäisi kehittää vastaamaan muuttuneita tarpeita ja valtion intressejä esimerkiksi näin:
Rajoituksista vapauttaminen. Asumisoikeusasunnot ovat valtion kannalta riski, koska niiden rahoitus on täysin valtion tukemaa. Pysyvä asumisoikeus on asukkaalle turva, mutta jos asunnot voisi vapauttaa rajoituksista hallitusti asukkaan oikeuksia huomioiden, saataisiin asunnoille vakuusarvo. Tällöin toimijat voisivat hakea rahoitusta myös liikepankeilta, jolloin valtion riskit pienenisivät.
Varallisuusrajojen nosto. Nyt varallisuustarkistus tehdään kaikille alle 55-vuotiaille ASO-asunnon hakijoille. On kritisoitu, että tämän takia asumisen tukeminen ei kohdistu oikein eli vähävaraisille hakijoille. Ikärajaa voisi helposti tarkistaa ylöspäin, esimerkiksi 60- tai 65-vuoteen. Näin varallisuusraja koskisi entistä laajempaa joukkoa.
Eroon järjestysnumeroista. ARA:n rakentama ja ylläpitämä järjestysnumerorekisteri on sekä hakijoiden että toimijoiden näkökulmasta byrokraattinen sekä kallis ylläpitää. Muissa asumismuodoissa ei ole vastaavaa järjestelmää, vaan asukkaat valitaan siinä järjestyksessä, kun asuntoja on haettu tai tietyissä tilanteissa asunnot arvotaan samanarvoisten hakijoiden kesken. ASO-järjestelmä olisi oikeudenmukaisempi, jos asukkaat valittaisiin hakemuksen jättöajan mukaan. Tällöin ensin ko. asuntoa hakenut olisi etusijalla. Järjestysnumeroista luopuminen nopeuttaisi asuntojen myyntiä, vähentäisi byrokratiaa ja tekisi järjestelmästä hakijoille helpommin ymmärrettävän.
Uudisrakentamista harkiten. Jos tulevat hallitukset harkitsisivat rakentamista uudelleen, uudiskohteita voisi kohdistaa vain kasvaville kaupunkiseuduille ja asettaa ehdoiksi esim. vähähiilisyyttä.”
Teksti Katja Tarnanen, kuva Getty Images