Kadonneita etsimässä

Kiinteistöhallinnon koordinaattori Milla Mäellä on vahva halu auttaa. Hän etsii niin kadonneita ihmisiä kuin lemmikkejäkin.

Työskentelen kiinteistöyksikössä, joka huolehtii talojen ylläpidosta, huollosta ja korjauskulujen hallinnasta. Tehtäväni ovat monipuolisia: pidän yllä kiinteistöjen tietoja järjestelmissä, koordinoin asukaskansioiden tekemistä, tiedotan asukkaita ja olen mukana huoltoyhtiöiden ja isännöinnin kilpailuttamisissa.

Kyllä, viimeksi päivitin sinne järjestyssäännöt. Sovellus on kätevä, sillä siinä kaikki tieto kulkee mukana. Isännöinti ja huolto käyttävät sitä vielä aika vaihtelevasti, mutta sieltä löytyy ainakin tiedotteet, asukasedut, kiinteistöjen yleiset ohjeet, kiinteistönhuollon tehtävät, autopaikkasäännöt ja tietoa väestönsuojista. Sitä kautta voi jättää myös palvelupyyntöjä. Sovelluksessa on mahdollisuuksia moneen. Siellä voisi olla ohjeita pieniin kodinhuoltotoimiin, joita asukkaat voisivat tehdä itse.

Seitsemän vuotta sitten kaverini kaverin poika katosi Helsingissä. Poikaa etsittiin talvella Sipoonkorvesta, jossa olin vapaaehtoisena kampaamassa maastoa. Vaikka pelotti, mitä maastosta löytyy, tuntui tärkeältä olla mukana auttamassa. Seuraavansa kesänä ohikulkija löysi pojan kuolleena. Onneksi äidin ei tarvinnut jäädä epätietoisuuteen, vaan hän sai jättää pojalleen hyvästit.

Täysin! Lemmikit usein villiintyvät päästessään luontoon, joten ne käyttäytyvät silloin eri lailla. Kun lemmikki katoaa, omistajan tulee soittaa neuvontanumeroon saadakseen ohjeet. Hän ei itse saa lähteä etsimään lemmikkiään, jotta hänen hajunsa ei leviäisi liian laajalle ympäristöön. Kotiin tai turvalliseen houkuttelupaikkaan vedetään hajujälkiä, mutta muuten tilanne rauhoitetaan. Isolla joukolla ei lähdetä etsimään, sillä se voi pelottaa ja ajaa karkurin auton alle tai useiden kilometrien päähän. Siksi etsinnässä tarvitaan tehtävään koulutettua apua. Harjoittelen nenätyöskentelyä 3,5-vuotiaan saksanpaimenkoirani Rekon kanssa. Meillä on vielä paljon opittavaa. Rekolla on kyllä lajiin luontaista taipumusta; se kulkee lenkilläkin nenä kiinni maassa jälkiä seuraten. On välillä mielenkiintoista seurata, mihin sen saama hajujälki meidät johdattaa.

Meillä on tapana ilahduttaa lastensairaaloiden ja lastenkodin lapsia. Kysymme mitä tarpeita lahjoituskohteella on, ja toteutamme niitä parhaamme mukaan. Sairaaloihin emme yleensä pääse jakamaan tavaroita tartuntariskin takia, mutta lastenkoteihin kyllä. Tarkoitus on, että kaikki halukkaat voivat olla mukana lahjoituksen hankinnasta sen antamiseen asti eli nähdä, miten apu löytää perille. Moni ei tiedä, että apua voi organisoida itsekin.

Teksti Katja Tarnanen kuva Antti Rintala