Valokuvaaja Jaakko Tähti asuu ASO-kodissa Jyväskylän Haukankaarella. Sieltä käsin on hyvä lähteä kuvaamaan luontoa aamuvarhaisella.
Valokuvaaja Jaakko Tähti herää kodissaan Jyväskylän Haukankaarella aamuvarhain, kahden-kolmen-neljän aikaan, ja suuntaa metsään.
Välillä tulee keiteltyä kahvit ja eväät matkaan, välillä ei kerkeä, varsinkin jos on menossa hirviä kuvaamaan. Kun pääsee perille metsään ja asettuu paikalleen, voi kuulla luonnon heräävän, pöllön tai haukan äänen, tai saada hirven tähtäimeensä.
Aamuyhdeksältä, kun muut vasta heräilevät, Jaakko palaa kotiinsa retkiltään. Silloin päivänvalo on jo liian kirkas luonnon kuvaamiselle.
Jaakko Tähti kiersi maailmaa kahdeksan vuoden ajan pyöräilykilpailuissa poikansa Toni Tähden kanssa, joka toimii nykyisin pyöräilyvalmentajana. Siinä Keski-Euroopan upeat alppimaisemat tulivat tutuiksi, ja hän vetääkin nykyään myös elämysmatkoja pienille porukoille noihin kohteisiin.
Vieläkin veri vetää reissun päälle. Juuri nyt hän on palannut kuvausmatkalta Lapista, revontulia kuvaamasta.
Tähti päätyi asumaan Haukkalaan nelisen vuotta sitten. Vaimo Sirpa meni töihin läheiseen Sairaala Novaan. Poika pitää lämpöjä päällä vanhassa kodissa Viitasaarella, kun reissuiltaan kerkiää.
Jaakko voi tehdä freekuvaajan työtään mistä käsin tahansa. Hän olisi vaimoineen voinut päätyä muuallekin, myös Suomen ulkopuolelle. Kaikista maailman paikoista he valitsivat asuinpaikakseen juuri Haukkalan. Miksi?
Jyväskylästä kotoisin olevalle Jaakolle Haukkalan upea luonto oli jo entuudestaan tuttu, siinä yksi tärkeimmistä syistä.
Haukankaaren 45,5 neliön tilava, tupakeittiöllä varustettu kaksio on Jaakolle ja vaimolle juuri sopiva tässä elämäntilanteessa. Vielä uutuuttaan hohtelevat tilat on ergonomisesti hyvin suunniteltu, ja kaikki on näppärästi käsillä. Tilava parveke antaa järvelle päin.
”Talo on moderni, viihtyisä ja ’hyvällä paikalla’. Tämähän on hotellitasoinen paikka”, Jaakko innostuu kehumaan kotiaan.
Myös heillä vierailleet ystävät ja tuttavat ovat kehuneet kotia. Kodin tiloissa on otettu huomioon erilaiset tarpeet. On hissi ja esteetön wc.
Jo lapsuudesta tuttu Laajavuori on ihan vieressä. Siellä aikanaan hiihdettiin. ”Ei päädytty mäkihyppääjiksi, niin kuin meistä Nykäsen Matti”, Jaakko muistelee aikalaiskaveriaan.
Palokan ostoskeskukselle on parin kilometrin matka ja hyvät kävelytiet. Vaimon työpaikalle Sairaala Novaan on 4,5 km, ja työmatka sujuu pyörällä. Julkisen liikenteen uusien Super-Linkki- reittien myötä Novaan pääsisi nykyään myös linja-autolla 3–4 kertaa tunnissa, kuten Jyväskylän keskustaankin.
Tähdet miettivät alun perin myös vuokra-asumista ja kiersivätkin katsomassa muutamia tarjokkaita. Niistä jäi kuitenkin ummehtunut maku.
Pariskunta päätyikin vuonna 2019 rakennettuun asumisoikeusasuntoon. Se tuntui takaavan paremman elämänlaadun.
”Ja on osoittautunut olevan näin.”
Haukankaaren talot miellyttivät silmää. Jaakon ja hänen vaimonsa asunto on haukan muotoon rakennetuista nelikerroksista taloista keskimmäisessä, ”haukan nokan” toisessa kerroksessa.
”Tähän pääsi pienellä pääomalla ja saa asuakin kuin omassaan. Jos elämäntilanne dramaattisesti muuttuisi, tästä pääsee helpommin eroon kuin asunto-osakkeesta, mikä oli tärkeä asia meille myös”, Tähti kuvaa.
Asuntoon sijoitettu pääoma on myös kuulemma nostanut arvoaan enemmän kuin pankkiosakkeet tänä aikana.
Hän kokee, että asumisoikeusasuminen tuo tiettyä rauhaa taloon. Asukkaat pitävät huolta talosta ja asunnoista kuin omistaan, ja kiinteistöpalvelut toimivat hyvin.
Kerroskäytävät on osastoitu omilla palo-ovillaan. Hissit ovat palo-ovien takana, eikä niiden ääni kuulu asuntoihin.
”Täällä saa olla rauhassa, eikä ole häiriötekijöitä”.
Osa naapureistakin on tullut tutuksi. Jaakko kertoo autopaikkanaapuristaan, jonka kanssa hänellä on menossa hyväntuulinen kisa: kumpi ehtii luoda lumet toisen autopaikoilta?
”On mahtava tunne, kun kilpaillaan toisten auttamisesta!”
Tuomiojärvi. ”On tuossa ihan vieressä, tykkään mennä aamukävelylle ihailemaan auringonnousua ja aamun sumua. Kesällä voi lähteä soutelemaan.
Uimaranta on kesäisin suosittu, ja venerannalta voisi hakea venepaikkaa.”
Puuppola. ”Lähiseudun kylistä Puuppolassa on maaseudun maisemaa, isoja peltoja ja koivukujia, jokia ja kivoja järviä kuten Korttajärvi ja Lehesjärvi, joilla käyn kuvaamassa auringonnousuja. Puuppola on muuten tunnettu rallikuskeistaan: Tommi Mäkinen ja Kalle Rovanperä ovat sieltä kotoisin.”
Nyrölä. ”Aamuisin suuntaan usein Tikkakosken suuntaan, sillä siltä reitiltä löytyy aamuvarhaisella erityistä maisemaa. Nyrölässä käyn erityisesti kuvaamassa revontulia. Siellä on myös Nyrölän observatorio, josta voi bongata tähtiä.”
Jyväskylän Haukankaari 5
Rakennusvuosi: 2020-2022
Kerrostalo: yksiöistä viisiöihin 27,5–107,5 m²
Asuntojen lukumäärä: 179
Teksti Teija Laakso – kuvat Mikko Vähäniitty