Puutarhasuunnittelijan vinkein teet taloyhtiön pihalle tai parvekkeelle istutuksen, joka ilahduttaa koko kesän.
”Kun suunnittelee kukkapenkkiä kerrostalon pihalle, on hyvä muistaa, että sitä katsotaan kauempaa, esimerkiksi parvekkeelta. Suosi kutakin perennaa vähintään 7−9 kappaleen ryhminä, jotta penkistä ei tule sekava. Värejä voi valita rohkeasti ”, Sari Lampinen suosittelee.
Rakennusten värimaailma on hyvä huomioida, jotta istutus nousee siitä esiin. Kaikki asukkaat eivät välttämättä tunne kasveja, joten esimerkiksi kosketusallergiaa aiheuttavia kasveja, kuten tyräkkejä, on hyvä välttää.
”Valitkaa penkkiin eri aikaan kukkivia perennoita kasvuolosuhteiden mukaan ja sijoittakaa niitä lomittain eri puolille penkkiä. Alkukesän kukkijat ränsistyvät nopeasti, joten painottakaa loppukesän kukkijia. Niiden lehdet keräävät massaa ja muotoa pitkin kesää ja näyttävät komeilta. Kerroksellisuutta voi lisätä kevään pikkusipuleilla ja matalilla kukkivilla pensailla, kuten angervoilla, rungolliseksi pikkupuuksi vartetulla riippahernepensaalla tai marja-aronialla.”
Koska taloyhtiön pihalla hoitajat voivat vaihdella, helppohoitoisuus on tärkeää. Esimerkiksi päivänliljat, pionit ja komeamaksaruoho ovat varmoja valintoja penkin rungoksi. Harrastajille voi valita pari vaikeampaa lajia. Kun istuttaa kesäkukat ja yrtit korkeisiin ruukkuihin, välttää kyykistelyn. Näyttävyyttä saa ryhmittelemällä isoja ruukkuja.
”Ruukkuistutus elää koko kesän. Kun ruukussa on jotakin keväästä syksyyn vihreää kuten koristeheinää kukinnon rinnalla ja kontrastiksi, voi kukintonsa ohittaneen kasvin tilalle vaihtaa uuden ilman että laittaa koko istutuksen uusiksi. Näin mielenkiinto seurata ja hoitaa istutuksia säilyy.”
Parvekkeen kukkaloisto syntyy ruukkuihin kesäkukilla. Kun kastelee, lannoittaa ja tarvittaessa nyppii kuihtuneet kukat, kausikukat ilahduttavat koko kesän. Mistä kesäkukista puutarhasuunnittelija itse tykkää?
”Daaliat ovat trendikkäitä ja ihania, samoin pikkupetuniat. Jos pitää pelargoniosta, voi valita vaihteeksi tuoksu- tai riippapelargonian. Kestävä algerianmuratti vihreine lehtineen on suosikkini”, Sari kertoo.
Vinkki!
Kuuma kesä tuo haasteita kasveillekin; ne tarvitsevat enemmän vettä ja voivat kasvaa ja kukkia kiihkeämmin. Valitse kuivuutta kestäviä kasveja. Samalla vähennät myös vedenkulutusta.
Eri aikaan kukkivia perennoita
Huomioi valinnassa lajikkeiden vaatimat kasvuolosuhteet.
Teksti Katja Tarnanen, kuvat Getty Images ja valmistajat ja maahantuojat