Avain Asunnot on kasvanut yli 20 000 asukkaan yhteisöksi. Jos Avain Asunnot olisi kaupunki, niin olisimme juuri ohittaneet Naantalin tai Iisalmen asukasmäärässä. Eläminen yhteisössä ei ole aina pelkkää juhlaa. Yksi kuuma tai paremminkin savuava peruna on tupakointi. Vuokrasopimuksissa ja uusissa asumisoikeussopimuksissa asia on selvä. Asunnon sisällä, yleisissä tiloissa tai parvekkeella ei voi polttaa. Sitten on niitä vanhoja sopimuksia, joissa tupakointia ei ole erikseen kielletty.
Tupakkalaki on 1.1.2017 alkaen mahdollistanut taloyhtiöille tupakointikiellon hakemisen kunnan terveysviranomaiselta. Kaikki eivät jaksa lähteä valittamaan viranomaisille. Olisi suoraviivaisempaa, jos asunnossa ja parvekkeella polttaminen olisi suoraan kielletty laissa. Tupakoitsija voi ajatella, että miksei samalla kielletä lailla koiran haukuntaa, etnisen ruuan kokkaamista, äänekästä rakastelua ja ylipäätään meluavia seurueita?
Elämällä on äänensä ja hajunsa. Eikö kaikilla ole vapaus järjestää elämänsä omien mieltymystensä ja arvojensa mukaan? Filosofi John Stuart Mill muotoili klassisen liberalistisen vapaudenrajoitusperiaatteen, jonka mukaan yksilön vapautta saa rajoittaa vain silloin, kun pyritään estämään vahingon aiheuttaminen muille.
Tupakansavu ei ole vain asumishaitta, vaan merkittävä terveysriski sivullisille. Eläminen tiiviissä yhteisössä vaatii monenlaista soljumista. Lakeja enemmän asumisviihtyisyyteen vaikuttaa se, miten kohtelemme naapuriamme. Ystävällisyys tarttuu koko naapurustoon ja kaikilla on helpompi olla. Se luo sitä aitoa vapauden tunnetta.
Asmo Maanselkä, Avain & Koti -lehden päätoimittaja
Asmo Maanselkä
Päätoimittaja / Markkinointi- ja viestintäpäällikkö