Lahden Gaudian kuvataideluokan oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat muraalin opettajan ohjauksessa.

Sisäpihan satumetsä

Lahtelainen asukastoimikunta sai pihalleen iloa muraalista.

”Muraali on täynnä ihania yksityiskohtia. Olen katsellut sitä vaikka kuinka paljon, mutta aina löydän sieltä jotain uutta ihailtavaa”, kuvailee asukastoimikunnan jäsen Jaana Jääskeläinen Lahden Paavolassa sijaitsevaa muraalia.

Pyörävaraston päätyseinään ikuistetussa taideteoksessa voi nähdä satumetsän eläimineen tai kukkakedon väriloistoineen ja pörriäisineen. Teos ilahduttaa sekä taloyhtiön asukkaita että pihan läpi poikkeavia ohikulkijoita.

”Moni sanoo, että voi miten kaunis! Aina välillä joku pysähtyy ottamaan muraalista kuvan.”

Asukkaalta tullutta ideaa lähdettiin edistämään asukastoimikunnassa ja siihen saatiin lupa Avain Asunnoilta. Asukastoimikunta oli yhteydessä Gaudian lukion kuvataiteen opettaja Leena Valtoseen muraalin toteuttamisesta. Asukastoimikunta valitsi Valtosen toimittamista aihe-ehdotusta pari mieleisintä, joiden pohjalta oppilaat ideoivat ja toteuttivat lopullisen kuvan.

”Muraali on ollut yhteinen ihastelun aihe. Se on saanut sekä tutut että tuntemattomat aloittamaan juttelun keskenään.”

Asumisoikeuskohde:

Paavolankulma, Lahti

Töyrykatu 2, Metsolankatu 1,

Laaksokatu 12 ja 14.

Rakennusvuosi: 1993

Kerrostaloja: yksiöistä kolmioihin, koot 35 – 89,5 m²

Asuntojen lukumäärä: 116

Teksti Satu Kärki kuva Sebastian Ranta

Edellinen
Onko tupakointi ihmisoikeus?
Seuraava
Virka-aikana Eurooppaan ja takaisin