Mellunmäen kortteliprojekti

Avain on mukana Suomen suurimmassa purkavan täydennysrakentamisen hankkeessa

Kortteliprojekti on lähtenyt liikkeelle ajatuksesta toteuttaa linjasaneerauksen edessä olevien taloyhtiöiden peruskorjaus taloudellisesti kannattavasti. Kortteliprojektin tavoitteena on uusien asuntojen rakentaminen nykyisten talojen tilalle, hyvien liikenneyhteyksien päähän. Toimivassa uudiskorttelissa huomioidaan muun muassa nykyaikaisen asumisen mukavuudet ja mahdollistetaan uuden kodin hankkiminen tutusta paikasta.

Mellunmäen metroaseman välittömään läheisyyteen nousee 16 asuinkerrostaloa, joista muodostuu neljä uutta pienkorttelikokonaisuutta. Taloissa on 6-8 kerrosta sisäpihoineen. Yhteensä 60 000 kerrosalaneliötä ja 1000 asuntoa. Hanketta on lähdössä toteuttamaan sijoittajaryhmä, jossa ovat mukana suomalaiset asuntotuotantoyhtiöt Avain-yhtiöt, Lakea, Sato ja T2H. Avain Yhtiöt rakennuttaa noin 200 asuntoa, päiväkodin ja yhtiölle kuuluu osuus korttelin yhteisen pysäköintilaitoksen paikoista.

-Avaimella on kokemusta purkavasta uudisrakentamisesta samalta alueelta. Ilmastonmuutos ohjaa nykyään kaikkea suunnittelua. Joskus on parempi tiivistää olemassa olevaa rakennuskantaa ja rakentaa nykystandardien mukaiset ja viihtyisät asunnot remontoinnin sijaan. Kaikki tänne tulevat Avaimen kohteet ovat A-energialuokan taloja, projektipäällikkö Veli-Matti Heikkonen tiivistää.

Mellunmäen uudistus muuttaa koko aluetta positiiviseen suuntaan.
-Kortteliprojekti toteuttaa tavoitteita uudistaa Mellunmäkeä tasavertaisena ja hyvinvoivana kaupunkialueena. Täydennysrakentaminen parantaa fyysistä asumisympäristöä sekä palveluverkkoa ja tuo lisää asukkaita hyvien, vähäpäästöisten liikenneyhteyksien äärelle. Tämän kaltaisella kaavoituksella ja uudisrakentamisella olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen edistetään myös hiilineutraalisuustavoitteita, sanoo asemakaavoituksen itäisen alueyksikön päällikkö Anri Linden Helsingin kaupungilta. *

Lisätietoja

Projektipäällikkö Veli-Matti Heikkonen, veli-matti.heikkonen (at) avainyhtiot.fi

*lähde: https://www.ains.fi/uutiset/taloyhtiot-uudistavat-korttelin-mellunmaessa

Hanke Mellunpuisto, Avaimen osuus yhteishankkeesta
Kokonaislaajuus13360 kem2
Asuntoja210 kpl
Pysäköintilaitos100 kpl
Liiketilaa600 kem2
Arvioitu rakentamisen aloitusLoppuvuosi 2023
Arviolta valmis2026