Kun kasvatat taimet itse siemenestä, saat nauttia kasvun ihmeistä jo kevättalvesta lähtien.
Joko olet hypistellyt kaupassa värikkäitä siemenpusseja ja suunnitellut, mitä aiot tänä vuonna kasvattaa? Siemenpusseissa on tarkat ohjeet kasvatukseen: milloin siemenet kannattaa esikasvattaa, missä lämpötilassa ne itävät, vaativatko ne valoa vai pimeää ja kuinka kauan itäminen kestää. Pääpiirteittäin homma sujuu näin
- Kylvä siemenet pestyihin ruukkuihin tai laatikoihin, myös jogurtti- tai maitopurkit käyvät tarkoitukseen. Käytä kylvömultaa, taputtele se tiiviiksi ja kostuta multa. Ripottele siemenet pinnalle ja peitä ohuella multa- tai hiekkakerroksella, jonka hyvä paksuus on noin kaksi kertaa siemenen paksuus. Pienet siemenet voi kylvää hiekkaan sekoitettuna. Isoja siemeniä kannattaa kylvää 2−3 ruukkua kohti. Liota isoja siemeniä vedessä vuorokauden ajan ennen kylvämistä. Lopuksi peitä kylvös reititetyllä muovikelmulla tai hedelmäpussilla.
- Asettele kylvöastiat sopivan lämpimään paikkaan. Jos siementen tulee itää pimeässä, nosta kylvöastia valoon vasta, kun taimet puskevat mullasta. Itämisvaiheessa on tärkeää pitää kylvös kosteana sumuttamalla, mutta varo liiallista märkyyttä. Kun ruukun pohjassa on reikä, liika vesi pääsee tarvittaessa pois. Suojaa tarvittaessa lattia huolella kosteuden varalta. Tuuleta kylvöksiä päivittäin ja poista muovi, kun sirkkalehdet terhentelevät.
- Kun ensimmäiset kasvulehdet sirkkalehtien jälkeen puhkeavat, siirrä taimet taimimultaan isompaan astiaan tai karsi ne ruukussa yhteen. Ennen siirtopäivää kastele kylvös huolella. Irrota taimi kynällä tai istutuspuikolla hellästi ja nosta istutusruukkuun sille tehtyyn koloon. Juurten on oltava suorassa ja sirkkalehtien jäätävä pinnalle. Tiivistä multa kevyesti. Kastele ja sijoita taimi vedottomaan ja valoisaan paikkaan pois suorasta auringonvalosta. Pidä multa tasaisen kosteana ja lannoita, jos kasvu alkaa hidastua.
Ennen kuin istutat taimet ulos, muista karaista ne kestämään viileä ilmaa ja kirkasta valoa, jotta kasvu ei pysähdy. Aloita karaisu viikko ennen suunniteltua istutusta viemällä taimet ulos ensin puoleksi tunniksi ja pidentämällä aikaa vähitellen. Jos lämpötila keikkuu alle 15 asteen, suojaa taimet harsolla.
Maaliskuussa on hyvä aika kylvää esimerkiksi chili, purjo ja selleri, sillä ne vaativat pitkän taimikasvatusajan.
Huhtikuussa multaan kannattaa kylvää kaalit, keräsalaatit, tomaatit, paprikat ja yrtit ja toukokuussa avomaankurkku ja kurpitsat.
Maaliskuusta alkaen luonnonvaloa on jo niin runsaasti, että kasvivaloja ei tarvita. Liian pimeässä kasvavista taimista tulee helposti honteloita.
Lähteet: martat.fi, hyotykasviyhdistys.fi ja meillakotona.fi
Teksti Katja Tarnanen, kuva Getty Images