Siivoa kuin somessa

Siivoa kuin somessa

Sosiaalinen media on pullollaan hauskoja siivousniksejä. Kokeile itse, miten ne toimivat!

Uunipellistä irtoavat sitkeimmätkin liat, kun levität pellille uuninpuhdistusainetta, kääräiset pellin tuorekelmuun ja annat vaikuttaa yön yli. Seuraavana päivänä lika irtoaa helposti tiskiharjalla. Kaikkein tiukimmin kiinni palaneet rasvat irtoavat teräksisellä hankaussienellä.

Teräksinen tiskiallas puhdistuu kiiltäväksi ruokasoodan avulla. Kostuta allas vedellä ja ripottele sinne reilusti ruokasoodaa. Hankaa puhtaaksi sienellä. Emäksisyytensä ansiosta ruokasooda tehoaa hyvin rasvaiseen likaan.

Myös rasvaiseen liesituulettimen suodattimeen tepsii ruokasooda. Laita suodatin tiskialtaaseen ja kaada päälle kuumaa vettä sekä kunnon loraus etikkaa. Anna vaikuttaa kymmenen minuuttia. Lisää veteen ruokasoodaa: se saa etikkaveden kuplimaan! Kun kupliminen loppuu, valuta vesi pois ja pyyhi rasva lavuaarista talouspaperilla. Huuhtele ja kuivaa suodatin.

Kalkkisen veden tahrima suihkun tai saunan lasiovi kirkastuu puhdistuskivellä. Puhdistuskivien pääraaka-aineena on usein savi, ja niitä saa edullisesti esimerkiksi isoista ruokakaupoista. Hiero kostutettua pesusientä puhdistuskiveen, ja levitä pesuaine lasioveen pyörivin liikkein. Huuhtele lopuksi kunnolla ja kuivaa ikkunakuivaimella.

Kylpyhuoneen hana kiillotetaan etikalla ja vessapaperilla! Suihkuta hanaan etikkaa ja peitä se vessapaperilla. Suihkuttele vielä vessapaperikin märäksi etikalla. Anna vaikuttaa 10–15 minuuttia. Poista vessapaperi ja kuivaa kiiltäväksi muuttunut hana mikrokuituliinalla.

Jääkaappi puhdistetaan itsetehdyllä ekologisella pesuaineella (DYI-yleispuhdistusaine). Se neutraloi ummehtuneen hajun ja poistaa kalkkisuostumat. Irrota jääkaapista myös hyllyt ja lokerot, jotka voit pestä tiskialtaassa. Suihki pesuainetta jääkaapin kaikille pinnoille ja pyyhi mikrokuituliinalla. Käy läpi myös jääkaapissa olleet ruoat: tarkista päiväykset ja heitä pois pilaantuneet tai vanhentuneet tuotteet.

DIY-yleispuhdistusaine

• 1 osa väkiviinaetikkaa

• 4 osaa vettä

• Muutama tippa tiskiainetta

• Halutessasi eteeristä öljyä

Lisää kaikki ainekset suihkepulloon. Sulje pullo ja sekoita ravistamalla. Halutessasi voit lisätä muutaman tipan eteeristä öljyä tuoksua antamaan. Eteerisiä öljyjä myyvät esimerkiksi luontaistuotekaupat.

HUOM. Etikka saattaa syövyttää kaakeleiden saumoja. Jos puhdistat etikkaisella puhdistusaineella kaakeleita, tulee kaakelit ensin kostuttaa kunnolla ja lopuksi huuhtoa huolellisesti.

Siivoa kuin somessa

Puhdistuskivi

Riittoisa Universal Stone on yleispuhdistusaine, joka sopii kaikille kodin koville pinnoille.

Scrub Daddy

Pesusieni muuttaa rakennettaan kovasta pehmeäksi lämpötilan mukaan, mikä tekee siitä kätevän putsarin.

Suihkepullo

Sinituotteen suihkepullossa on säädettävä sumuteho. Kapeasta kaulasta saa napakan otteen.

Mikrokuituliina

Viledan imukykyiset mikrokuituliinat siivoukseen on kokonaan valmistettu kierrätysmateriaalista.

Teksti Nelli Numminen Kuva Getty Images