Avain Yhtiöiden yritysvideo julkaistu juhlavuoden kunniaksi

Avain Yhtiöt -konserni täytti tänä vuonna 10 vuotta ja julkaisi juhlavuoden kunniaksi yritysvideon. Kymmenen vuoden aikana Avain Yhtiöt Oy on kasvanut kolmen miehen rakennuttajakonsulttiyrityksestä yli 200 ammattilaista työllistäväksi asuntoja ja asumisen erilaisia palveluja tuottavaksi konserniksi.

Toimitusjohtaja Perttu Liukku kertoo yritysvideolla olevansa ylpeä Avain Yhtiöiden kasvutarinasta. ”Nollasta on lähdetty liikkeelle kymmenen vuotta sitten ja päästy Suomen nopeimmin kasvavien yritysten joukkoon. Meillä on tosi hieno porukka töissä täällä ja kaikki asiat toimii niin kuin on suunniteltu.”

Avain Yhtiöt -konsernin kasvutahti on ollut kova ja isossa roolissa on ollut sen asiantunteva henkilöstö. Avain Yhtiöt on kolmena peräkkäisenä vuonna ollut Suomen 500 suurimman yrityksen joukossa. Tänä syksynä Avain Yhtiöillä saavutettiin elokuussa uusi rajapyykki, kun rakenteilla oli yli 1 500 asuntoa. Se on yhtiön historian tähänastinen ennätys rakenteilla olevien asuntojen määrässä. Suurin osa tuotannosta on vuokra- ja asumisoikeusasuntoja, mutta mukana on myös palvelukoti- ja omistusasuntoja sekä muutamia liiketiloja. 

”Avain Yhtiöt on entistä enemmän suurissa aluekokonaisuuksissa mukana tulevaisuudessa”, toteaa toimialajohtaja Kari Mäenpää yrityksen tulevaisuuden visioista.

Avain Yhtiöt kiittää sen kaikkia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita kuluneista 10 vuodesta ja odottaa seuraavaa 10 vuotta suurella innolla. Tasainen kasvu jatkuu strategian mukaisesti edelleen. Avain Yhtiöiden tavoitteena on rakennuttaa yli 1000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa. Suunnittelupöydällä vuoroaan odottaa noin 1 200 asuntoa, joiden rakentaminen käynnistyy seuraavan vuoden aikana.

Avain Yhtiöiden yritysvideo on katsottavissa täällä . Videosta on myös lyhyempi versio tekstityksellä täällä.

Lisätietoja:

Perttu Liukku, toimitusjohtaja, Avain Yhtiöt Oy, puhelin 050 661 69, perttu.liukku@avainyhtiot.fi

Avain Yhtiöt lyhyesti

Avain Yhtiöt on suomalainen konserni, joka on erikoistunut asuntojen omistamiseen ja asumisen palvelujen tuottamiseen, rakennuttamiseen, rakentamiseen sekä korjausrakentamiseen. Avain Yhtiöiden omistuksessa on yli 9 000 asuntoa ja rakenteilla on yli 1 000 asuntoa. Avain Yhtiöiden tavoitteena on rakennuttaa vuosittain 1 000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa. Konsernin vuosittaisten investointien arvo on yli 120 M€. www.avainasunnot.fi

Edellinen
Mitä jos muuttaisit upouuteen kotiin?
Seuraava
Rauhallista joulua ja menestystä vuodelle 2021