Lakiluonnos ei heikennä asukkaiden asemaa

Viime viikonloppuna julkaistiin ministeri Sampo Terhon (Sininen tulevaisuus) kolumni, jonka mukaan asukkaan asema olisi heikentymässä asumisoikeuslain uudistumisen myötä. Terhon mukaan asumisoikeusjärjestelmä on ”asukkaille kallis, ei anna heille juurikaan sananvaltaa suhteessa yhtiöihin, eikä takaa asukkaalle oman kodin omistajuutta”.

Toisin kuin Terho antaa ymmärtää, järjestelmä ei ole asukkaille kallis. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA seuraa säännöllisesti asumisoikeusasumisen kustannuksia. ARA:n viimeisimmän tilaston mukaan asumisoikeusasuminen on kannattavaa erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa asumisoikeusasunnon käyttövastikkeen ero markkinavuokriin on merkittävä.

Asukkailla on sananvaltaa. Asukkaiden on mahdollista osallistua asukastoimintaan ja päästä sitä kautta vaikuttamaan asuintalonsa asioihin. Toisaalta asumisoikeuden etuna on helppous ja enemmistö asukkaista on valinnut asumisoikeuden juuri siksi, että heidän ei tarvitse kantaa vastuuta taloyhtiön hallinnosta, vaan se hoidetaan heidän puolestaan. Asuntoon saa hallintaoikeuden maksamalla noin 15 % asunnon hinnasta, jonka jälkeen maksetaan kuukausittaista käyttövastiketta. Asumisen päätyttyä asumisoikeusmaksu palautetaan rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.

Asumisoikeusasukkaat ovat myös hyvin tyytyväisiä. Asumisoikeusasukkaiden tyytyväisyyttä on tutkittu säännöllisesti vuosien 2012-2016 välisenä aikana. Asukkaiden tyytyväisyys on kasvanut koko tarkastelujakson ajan. Vuonna 2016 82 prosenttia vastaajista antoi asumisoikeusasumiselle korkean arvosanan ja 97 prosenttia asukkaista voisi suositella asumisoikeusasumista.

Kasvukeskuksissa on suuri tarve kohtuuhintaiselle asumiselle. Tätä tarvetta asumisoikeusasunnot paikkaavat. Esimerkiksi Avain Asumisoikeus Oy:n asuntomyyntiin rekisteröityy kuukausittain 500-600 uutta asunnonhakijaa. Nyt kun asumisoikeuden lainsäädäntöä ollaan uudistamassa, on tärkeää varmistaa, että asumisoikeusasuntoja on mahdollista tuottaa myös jatkossa.

Maarit Toveri
Toimitusjohtaja
Avain Asumisoikeus Oy

Edellinen
Triathlonisti Kaisa Salin blogi: Asumista Espanjassa ja USA:ssa
Seuraava
Triathlonisti Kaisa Salin blogi: Suomalainen koti