Suunnittelupöydältä toimivaksi kodiksi

Uuden talon suunnittelu alkaa useita vuosia ennen kuin se valmistuu. Prosessiin kuuluu monia erilaisia vaiheita, joissa jokaisessa tavoitellaan asukkaan parasta. Avain Rakennuttaja on se taho, joka ohjaa ja hallinnoi suunnittelua läpi tämän monivuotisen prosessin.

Allekirjoittanut toimii siis Avain Rakennuttajalla projektipäällikkönä uudishankkeissa. Olen toiminut alalla kohta kymmenen vuotta, hyvin erilaisissa tehtävissä ja hankkeissa, joista kaksi viimeistä vuotta olen toiminut Avain Rakennuttajalla. Tarkoitukseni on käsitellä blogiteksteissäni suunnittelun eri vaiheita ja käsitellä myös nykypäivän rakennusalan muutoksia. Tutustutaan alkuun lyhyesti rakennuttamiseen ja suunnittelunohjaukseen.

Asunnon hankinta on yksi suurimmista asioista ihmisen elämässä. Asunto hankitaan kodiksi, jossa voi rentoutua ja viettää aikaa perheen ja läheistensä kanssa. Se on turvallinen, toimiva ja kodikas, jotta elämän eri vaiheet sujuisivat hyvin, ja että kodissa viihtyisi. Näistä lähtökohdista Avaimen asunnot myös suunnitellaan. Kodeiksi kaikille asukkaille, kaikkiin eri elämäntilanteisiin.

Suunnittelun ohjenuorat

Hyvä talo rakentuu monien eri lainalaisuuksien, määräyksien ja hyvien rakennustapojen summana. Ala on hyvin tarkkaan määritelty ja suunnittelun ohjaus on hyvin pitkälle näiden määräyksien ja toimintatapojen valvontaa. Yhteistyötä tehdään tiiviisti myös viranomaisten ja sidosryhmien kanssa. Kun tonttiaihio saapuu projektipäällikön pöydälle, hankkeelle asetetaan tavoitteet ja tutkitaan markkina ja kysyntä. Hanke on voinut matkata jo pidemmän matkan kaavoituksessa ja hankekehityksen prosessissa, mutta kerron näistä lisää, kun käsittelen tarkemmin kaavoitusta. Hankkeen alkuvaiheessa moni asia määrittyy hankkeen sijainnista ja asukkaiden tarpeista. Eri paikkoihin halutaan eri asioita ja tämä kartoitetaan heti hankkeen alkutaipaleella.

Avaimella päätavoitteena on aina rakentaa pitkäikäisiä ja laadukkaita asuntoja, joissa huomioidaan aina asukkaiden toiveet. Nämä voivat olla pieniäkin asioita, jotka helpottavat myös mm. kiinteistön huoltoa ja hoitoa. Kuten esimerkiksi kaikki kiinteät valaisimet ovat LED-valaisimia, joita asukkaiden ei tarvitse itse vaihtaa. Lisäksi ne ovat tyylikkäitä ja antavat luonnonmukaisen valaistuksen.

Mielestäni suurin ja tärkein asia niin omassa asunnossa, kuin myös suunniteltavissa asunnoissa, on toimivat asuntojen pohjat. Avaimella asuntopohjat ovat avoimia. Pitkiä käytäviä on aina mahdollisimman vähän, jotta hukkatilaa ei synny. Keittiöt ja ruokailutilat ovat usein yhtenäiset, makuuhuoneissa ja eteisessä on hyvin säilytystilaa. Tilat ovat siis hyvin modernit ja skandinaaviset.

”Oma pieni paratiisinsa”

Uusissa taloyhtiöissä on hyvät yhteistilat, kuten esimerkiksi kerhotila, saunaosasto ja pesula, mikä ei nykypäivän kerrostaloissa ole välttämättä enää automaattista. Monissa kalliissa omistusasuntotaloissa säästetään juuri näistä yleisistä tiloista, jotta rakentamiskustannukset saadaan minimiin. Avain rakentaa ARA-tuotannon mukaisia taloja, joissa on Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) suunnitteluohjeiden mukaiset tilat ja vaatimukset. Vaikka tuotamme matalakustannuksellisia taloja, emme tingi asukkaiden viihtyvyydestä ja yhteistiloista. Yhteistilat luovat yhtiöön yhteishenkeä ja joustavuutta arjen tavallisiin asioihin. Kiinteistön arvo ja monimuotoisuus säilyvät hyvänä pitkään, kun huomioimme pitkäikäisyyden hankkeen kaikissa suunnitteluvaiheissa.

Projektipäällikön tehtävissäni olen tykännyt äärimmäisen paljon siitä, ettei mikään kohde ole toisen kopio. Hankkeet vaihtelevat ja elävät tilanteen ja tarpeen mukaan. Esimerkiksi Pasilaan on rakentumassa upealle paikalle keskelle kaupungin vilinää uuden kauppakeskus Triplan kulmille pieniä, tehokkaita ja todella laadukkaita vuokra-asuntoja, mutta Kuopioon puolestaan rakentuu ihania isompia perheasuntoja rivitaloon, jossa on pihaa, tilaa ja arkkitehtuuria sekä mikä parasta, sitä kuuluisaa omaa aikaa ja rauhaa luonnon helmassa. Kukin kohde on oma pieni paratiisinsa, josta kukin voi löytää oman kotinsa.

Sanni Husso, projektipäällikkö, Avain Asunnot

Edellinen
Hyvä tiimityöskentely syntyy halusta auttaa
Seuraava
Avain Yhtiöt ja Kotikatu yhteistyöhön