Mitä sinulle tulee mieleen ystävänpäivästä?

Kuullessani sanan ystävänpäivä, mieleeni piirtyy kuva romanttisesta illallisesta, punaisin sydämin koristellussa ravintolassa balladien soidessa taustalla. Mielikuvani ei ole sattuman kauppaa, vaan se on lähtöisin televisiosarjoista, joita tehdään eräässä isossa maassa läntisellä pallon puoliskolla.

En pidä itseäni kovin romanttisena ihmisenä enkä nytkään odota saavani keneltäkään isoa kimppua punaisia ruusuja suklaan kera ystävänpäivänä. Minusta on ihanaa, kun puoliso ostaa silkinpehmeää vessapaperia sen todella karhean keltaisen sijaan. Arjen romantiikka on parasta!

Milloin viimeksi olet huomioinut ystäväsi?

Muusta maailmasta poiketen Suomessa ystävänpäivänä juhlitaan enemmän ystävyyttä kuin rakastavaisia. Minusta on hienoa, kun ystävillä on oma kalenteriin merkitty juhlapäivä. Tosin toivon, että 14. helmikuuta on enemmänkin ystävyyden vuosipäivä, koska kyllähän ystävänpäivän kuuluisi olla joka päivä.

Todellisuuteen saattaa havahtua vasta ystävänpäivänä. Silloin tajuaa, että hetkinen! En olekaan soittanut ystävälle pitkään aikaan. Enkä lähettänyt viestiä. En ole edes linkannut Facebookissa mihinkään älyvapaaseen juttuun. Sitten sitä muistaa miten mukavalta itsestä aina tuntuu, kun joku muistaa minut. Useammin kuin sen kerran vuodessa. Miksen siis tekisi samoin?

Voivatko naapurit olla ystäviä?

Meillä Suomessa on sellainen tapa, ettei tuntemattomille niin vaan jutella – ainakaan mistään turhasta hyvänen aika! Sosiaalinen media on täynnä memejä, joissa vitsaillaan suomalaisten halulle säilyttää tietty etäisyys. Muistan erään missä jonotetaan linja-autoa tai raitiovaunua metrin päässä kanssaodottajista.

Naapureiden kanssa ei tarvitse olla ylimpiä ystäviä, mutta hyvissä väleissä kannattaa olla. Jokaisen omaa rajaa ja aluetta on kunnioitettava eikä ketään pidä pakottaa supersosiaalisuuteen ja yltiöpositivismiin. Uskon, että kuka tahansa naapuri varmasti ilahtuu iloisesta hyvän huomenen toivotuksesta alaspäin katsovan katseen ja muminan sijaan.

Me Avaimella silloin tällöin kuulemme iloisia asukastarinoita, joissa naapureista on tullut hyviä ystäviä keskenään. Tiedämme myös tapauksia, joissa naapuruussuhteista on kehittynyt jotain enemmän kuin pelkkää ystävyyttä. Rappukäytävässä tai pihatalkoissa voi yhteinen sävel löytyä siis lähempää kuin arvaisikaan. Tosin tällainen ystävyys saattaa tarkoittaa, että pian on ryhdyttävä muuttopuuhiin!

Hyvää ystävänpäivää toivottaa

Anu Kalenius

Viestintäpäällikkö, Avain Asunnot

Edellinen
Remppapirkkona raksalla – miten toimistotyöläinen pärjäsi?
Seuraava
Jokainen ansaitsee positiivisen asiakaskokemuksen