Asumisen kustannukset nousevat

Venäjän hyökkäyssota, koronaelvytys, valtioiden holtiton rahankäyttö ja keskuspankin rahan printtaaminen − siinä taustasyitä myös asumisen nouseville hinnoille. Kiinteistön ylläpidon kustannukset ovat nousseet 8,8 prosenttia vuodessa, sähkö 30 prosenttia, lämmitys 11,5 prosenttia ja kokonaisinflaatio huitelee jo tähtitieteellisissä 7,8 prosentin lukemissa.

Keskuspankkiiri odotti hartaasti inflaatiota kahdeksan vuotta printtaamalla rahaa markkinoille. Silti henkiin herätetty inflaatio ei ollutkaan toivottu lapsi. Nyt tämä hirviö pitää taltuttaa koronnostoilla, vaikka se johtaisi taantumaan. Eduskunnassa vakuuteltiin vielä vuosi sitten, ettei valtion lainamäärällä ole merkitystä, kun sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Lainassa on kuitenkin korko, joka pitää maksaa. Suomen valtiolle yhden prosenttiyksikön koronnousu tarkoittaa 700 miljoonaa ­euroa miinusta vuodessa. Se on pois kaikesta muusta.

Koronnostot vaikuttavat näkyvimmin euriboriin sidottuihin suuriin asuntolainoihin. Sellaisia nousukaudella otettiin ja isojen asuntolainojen ottajat ovat pian hätää kärsimässä. Vaikka kustannukset nousevat ja lainojen lyhennykset sekä korot erääntyvät meilläkin maksettavaksi, voimme suurena valtakunnallisena toimijana hillitä nousevia kustannuksia aivan eri tavalla kuin yksittäiset taloyhtiöt ja pienemmät kiinteistöjen omistajat. Suojaamme lainoja korkosuojauksin, neuvottelemme kumppaneiden kanssa jatkuvasti edullisimmista sopimuksista ja ammattimainen kiinteistönhoitomme on pitkäjänteistä ja ennakoivaa. Lue sivulta 15 asiantuntijoiden arviot, miten irti päässyt inflaatio vaikuttaa Avain Asukkaan asumiskustannuksiin. Kun maailmassa myllertää, on meillä hyvä olla asukkaana.

Asmo Maanselkä
Päätoimittaja / Markkinointi- ja viestintäpäällikkö

Edellinen
“Suomea ristiin rastiin”
Seuraava
Asukkaiden oma korttelikonsertti