Tilava neljän huoneen ja keittiön asunto Mellunmäessä on toimiva Claria Sambo Makuenon puolisolle ja kolmelle lapselle.

Energisen perheen tukikohta

Claria Sambo Makuenon kodissa riittää vilskettä, kun välillä sinne piipahtavat myös Clarian asiakkaat.

2016 oli Claria Sambo Makuenon elämässä tärkeä vuosi. Silloin hän valmistui lähihoitajaksi, meni naimisiin miehensä Jonathan Makuenon kanssa ja he muuttivat yhdessä Helsinkiin. Molemmat ovat syntyisin Angolasta, mutta tutustuivat toisiinsa Suomessa.

Nyt perheeseen kuuluvat myös 10-vuotias Eliana, 5-vuotias Elias ja 4-vuotias Claria.

”Lasten kasvaessa entinen asuntomme alkoi käydä pieneksi ja tarvitsimme lisää huoneita. Vuonna 2020 muutimme neljän huoneen ja keittiön tilavaan asuntoon Korvatunturintielle Mellunmäkeen”, Claria kertoo.

Hänellä ei ollut aiemmin kokemusta alueesta, mutta se osoittautui mainioksi paikaksi.

”Täällä on paljon lapsiperheitä ja lapsista se on kivaa. Päiväkotiin on alle kilometri matkaa ja kouluunkin alle kaksi kilometriä. Kun kavereita asuu lähellä, he voivat leikkiä yhdessä ulkona etenkin kesällä. Täällä on turvallista päästää lapset pihalle ihan keskenään.”

Päivisin Claria työskentelee laboratorion näytteenottajana, mutta hänellä on myös eräs erityislahjakkuus. Tässä asunnossa syntyvät maan taidokkaimmat hiusten letitykset. Lapsena omat hiuksensa letittämään opittuaan hän on tehnyt lettejä ensin itselleen, ystävilleen ja tutuilleen, mutta nyt sivutyönä omalla toiminimellä myös asiakkaille. Tarkkuutta ja taitoa vaativia, pieniä lettejä täynnä olevia hiusluomuksia on esillä hänen instagram-tilillään fmhairstyles.

”Perhe on tottunut siihen, että iltaisin ja viikonloppuisin meille tulee asiakas kerrallaan laitattamaan lettikampauksia. Lapset ja mies tekevät sillä aikaa omiaan puuhiaan. Asiakkaita on riittänyt niin paljon kuin ehdin tehdä, ja haaveissani onkin joskus perustaa oma kampaamo.”

Toimeliaan perheen arjen salaisuus lienee sujuva yhteistyö ja liikunta. Mies auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa etenkin viikonloppuisin. Hän on entinen jalkapallon junioreiden ykkössarjan pelaaja, ja Eliaskin harrastaa samaa lajia. Tytöt harrastavat molemmat voimistelua. Claria käy kuntosalilla pari-kolme kertaa viikossa. Eniten hän rakastaa juoksemista, puolimaratonkin on tullut juostua. 

”Käyn lenkillä joko töiden jälkeen tai myöhemmin illalla. Sen ansiosta olen pudottanut roimasti painoa, jaksan paremmin ja kroppa pysyy kunnossa.”

Claria osaa myös rentoutua, sillä asunnon yksi suuri valtti on hänelle sauna.

”Rakastan saunomista. Mutta kaikista paras asia kodissamme on suuri parveke. Lapset leikkivät siellä mielellään, se on vähän kuin yksi lisähuone kesällä. Parvekkeelta on myös hyvät näkymät ja iltaisin on ihanaa nähdä hieno auringonlasku.”

Yhtä aurinkoa taitaa olla koko perhe, jonka arjen ja juhlan touhuihin mainiot puitteet antaa kaunis, tilava koti.

Vuokrakohde

Helsingin Korvatunturintie 6

Rakennusvuosi: 2019

Kerrostalo: yksiöistä neliöihin, koot 31,5–88 m²

Asuntojen lukumäärä: 70

Teksti Tarja Sinervo Kuvat Milka Alanen

Edellinen
Väri-ilottelua
Seuraava
8 vinkkiä energian säästämiseen