Näin teet itse suklaata

Itse valmistettu herkku on lahja, joka ilahduttaa. Poimi helpot vinkit suussa sulavan suklaan valmistamiseen.

Joulu on suklaan sesonkiaikaa. Entä jos unohtaisit kaupan suklaat ja antaisit lahjaksi itse valmistettua herkkua? Suklaan valmistaminen on helppoa, sillä siinä on lupa oikaista ja hyödyntää kaupasta saatavia leivontasuklaita.

Vaivattominta on valmistaa suklaalevy. Tarvitset vain leivinpaperia, jonka päälle kaadat valmiin massan ja muotoilet levyn muotoon. Ei haittaa, vaikka muodosta ei tule ihan säntillinen, sillä käsityön jälki saa näkyä. Jos olet säntillisyyden ystävä, voit myös hyödyntää suklaalevyn tekemisessä jotain astiaa, esimerkiksi pientä uunivuokaa. Vuoraa tällöin astia leivinpaperilla. Kaupoissa on tarjolla myös erilaisia silikonimuotteja, niin suklaalevyn muotoisia kuin konvehtimuotteja.

Kun suklaamassa on hieman jähmettynyt, mausta ja koristele levy haluamillasi herkuilla – vain mielikuvitus on rajana. Ripottele pinnalle ja paina kevyesti massaan esimerkiksi kuivattuja marjoja, kokonaisia tai rouhittuja pähkinöitä, kookoshiutaleita tai pieniä vaahtokarkkeja. Jos tiedät lahjan saajan lempimakeiset, koristele levy niillä. Hienonna makeiset, kuten esimerkiksi toffee- tai Marianne-karkit, pieniksi paloiksi ja ripottele suklaan päälle. Kokeile myös suklaan ja lakritsan taivaallista yhdistelmää.

Voit myös tehdä levyn pintaan marmorikuvioita, kun suklaamassa on vielä hieman lämmin. Tai pursota sulatetulla valkosuklaalla kuvioita ja kirjoita levyn päälle hyvän joulun toivotukset. Kääräise suklaalevy voipaperiin ja sujauta kauniiseen lahjarasiaan.

Jos haluat valmistaa konvehteja, kaada suklaamassa silikonimuotteihin ja anna jähmettyä. Kun haluat täyttää konvehdit, tee näin: Kaada pieni määrä suklaata muottiin ja käännä se ylösalaisin niin, että suklaa leviää reunoille ja ylimääräinen valuu pois. Tasoita pinta ja anna kovettua. Annostele kovettuneen suklaan päälle esimerkiksi hilloa tai marmeladia ja täytä muotti lopuksi suklaamassalla.

Herkkusuklaa

200 g tummaa leivontasuklaata (55 % kaakaota)

100 g valkoista leivontasuklaata

Koristeluun: pakastekuivattuja marjoja, esimerkiksi vadelmia, ja pähkinöitä, pieniksi pilkottuja makeisia tai nonparelleja  

1. Sulata tumma suklaa mikrossa tai miedolla lämmöllä kattilassa. Levitä suklaa leivinpaperin päälle soikeaksi levyksi.

2. Sulata valkosuklaa. Tiputa valkosuklaasta laikkuja tumman suklaan pinnalle. Vedä pintaan veitsellä tai lusikan varrella marmorikuvioita.

3. Ripottele suklaalevyn pinnalle haluamiasi herkkuja. Anna levyn kovettua jääkaapissa.

Vinkki! Jos itse tehty suklaa ei innosta, vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea muuta syötävää voi valmistaa lahjaksi: pikkuleipiä koristeilla tai ilman, joululeipä tai -pulla, kuivakakku, granolaa… Voit myös asetella kuivat pikkuleipäainekset kauniiseen lasipurkkiin (leipoja lisää itse rasvan ja munan) ja askarrella kylkeen ohjeen.

Teksti Jaana Kalliokoski Ohje Sofie Sergelius Kuva Getty Image

Edellinen
8 vinkkiä energian säästämiseen
Seuraava
Perusparannuksen jälkeen entistäkin ehompi