Siivoa ekologisesti

Kun laitat kotona paikat kiiltämään, säästät itseäsi ja ympäristöä turhilta kemikaaleilta.

Ekologisessa siivouksessa valitaan sellaiset puhdistusaineet, työvälineet ja -tavat, jotka kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän. Se tarkoittaa esimerkiksi oikein valittuja aineita ja annostelua, toimivia ja uudelleenkäytettäviä työvälineitä sekä lian putsaamista ennen kuin se pinttyy.

”Kaupan tuotevalikoiman edessä valinta voi olla vaikea, sillä ekotuotteesta kertovia sertifikaatteja on paljon erilaisia. Yksinkertaisinta on valita puhdistusaine, jolla on Joutsenmerkki eli pohjoismainen ympäristömerkki”, Marttojen kotitalousneuvoja Essi Kulju neuvoo.

EU:n Ecolabel-ympäristömerkin tunnistaa kukkasymbolista. Sertifikaatit ovat maksullisia, joten pienillä valmistajilla ei aina ole niihin varaa, vaikka tuote olisikin ekologinen. Sellaisen tuotteen voi tunnistaa, kun opettelee lukemaan aines­osa­luetteloa. Kotona harvoin tarvitsee aineita, joissa on kemikaalien varoitusmerkkejä.

”Usein lian voi puhdistaa pelkällä vedellä ja kostealla rätillä. Jos se ei tepsi, voi kokeilla ympäristömerkittyä yleispuhdistusainetta. Jos sekään ei auta, niin sitten voi kokeilla tehokkaampaa ainetta.”

Essi suosittelee valitsemaan puhdistusaineen tiivisteenä tai kiinteänä palana. Niissä ei tarvitse maksaa kuljetetusta vedestä, ja siksi ne ovat nestemäistä ainetta ympäristöystävällisempiä. Nesteisiin lisätään myös säilöntäaineita. Kemikaalikuorma pienenee myös ostamalla hajusteettoman tuotteen.

Ekologinen siivouskaappi pysyy paremmin järjestyksessä, sillä aineet on karsittu minimiin.

”Pitkälle pärjää neutraalilla yleispuhdistusaineella (pH 6–8) sekä kalkkisaostumiin tehoavalla happamalla (pH alle 6) ja rasvatahroihin toimivalla emäksisellä (pH yli 8) puhdistusaineella”, Essi vinkkaa.

Isoäidin siivousniksit

Keittiöstä voi napata siivous­käyttöön myös tuttuja ruoka-aineita, kuten happaman etikan ja lievästi emäksisen ruokasoodan. Käytössä kannattaa kuitenkin pitää tolkku: jos esimerkiksi hommaan hulahtaa ruokasoodaa koko purkillinen, voi olla, että jokin toinen puhdistusaine olisi ollut ekologisempi vaihtoehto. Etikka kirkastaa ikkunat ja raikastaa tunkkaisen tai hieltä haisevan pyykin. Kokeile korvata huuhteluaine 0,5 desillä väkiviinaetikkaa. Etikka sopii hyvin myös kalkkisaostumien poistamiseen kylpyhuoneessa. Myös sitruuna toimii samaan tapaan kuin etikka. Testaa ruokasoodan tehoa hankaamalla sillä pinttynyttä teekuppia. Myös lavuaarit ja kattilat kirkastuvat kostutetulla harjalla, jossa on ruokasoodaa. Hopeat saa kiiltämään ruokasoodalla ja vedellä.

Edellinen
Katto korkealla
Seuraava
Toimiva ilmanvaihto takaa raikkaan sisäilman