Uutiset
Avain Yhtiöt -konserni täytti tänä vuonna 10 vuotta ja julkaisi juhlavuoden kunniaksi yritysvideon. Kymmenen vuoden…
Matias Mehtätalo on nimitetty Tencon Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2021. Tencon Oy:n nykyinen…
Uusin Avain&koti 4/2020 on ilmestynyt! Avain Asuntojen asukkaana saat asiakaslehtemme neljä kertaa vuodessa suoraan kotiin…
Avain Yhtiöt -konserniin kuuluvassa Tencon Oy:ssä työskentelevä Petri Pennanen on Vuoden Rakennusmestari. Valinnan teki Rakennusmestarit-…
Avain Yhtiöt on päättänyt siirtyä käyttämään maalämpöä uudistuotannossaan aina kun se on mahdollista. Avain Yhtiöillä…
Kirkkonummen Sarvvikkiin on valmistumassa 114 uutta Avain vuokra-asuntoa neljään kuusikerroksiseen kerrostaloon. Ensimmäiset kaksi taloa valmistuvat…
Tuusulan Rykmentinpuistoon valmistuu kaksi tyylikästä Avain vuokrakohdetta viisikerroksiseen kerrostaloon. Tuusulan Rykmentintie 8 A ja B…
Avain Asunnot teetti elokuussa tutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää asukkaiden tyytyväisyyttä piha-alueisiin, isännöintiin sekä huollon…
Jyväskylän Avain Asuntomyynti muuttaa uusiin tiloihin ja muuton takia toimisto on suljettu 29.-30.9. Avaimen Jyväskylän…
Uusia asumisen muotoja, yhteisöllisyyttä ja palveluja yhdistävä pioneerihenkinen elinkaarikortteli on otettu asukkaiden kesken ilolla vastaan…
Uusin Avain&koti 3/2020 on ilmestynyt! Avain Asuntojen asukkaana saat asiakaslehtemme neljä kertaa vuodessa suoraan kotiin…
iLOQ on allekirjoittanut uuden puitesopimuksen Avain Yhtiöiden kanssa. Avain Yhtiöt siirtyy käyttämään iLOQ S10 lukitusjärjestelmän…