Taattua laatua työmaalla

Työpäällikölle on tärkeää, että työmaalla aikataulut pitävät, ilmapiiri on hyvä ja asukkaat saavat asua muuton jälkeen rauhassa.

Ulkona paukkuu kymmenen asteen pakkanen, mutta betonipinnoilla olevassa kerrostalossa Tuusulan Rykmentintiellä on lämmintä − ja yllättäen − hyvin siistiä.

”Tykkään, että rakennuksilla on niin siistiä, että vaikka Sauli Niinistö tulisi käymään, ei hävettäisi”, Tencon Oy:n työpäällikkö Petri Pennanen sanoo.

Tencon kuuluu Avain Yhtiöihin ja on erikoistunut uudisrakentamiseen. Siisti työmaa on Petrin mielestä myös osa työturvallisuutta ja muiden työn arvostamista – on mukavampi tulla töihin, kun ei heti tarvitse alkaa siivota tai raivata. Petri harppoo portaat ylös. Sähköjohtoja seuraamalla hän löytää miehiä työnsä ääreltä.

”Joko alapohja on tehty? Mahduitko sinne hyvin?” Petri kyselee. Pian hän on jo menossa käytävän toiseen päähän, sillä yksi miehistä haluaa näyttää hänelle jotakin. Sen jälkeen Petri pysähtyy juttusille sisätöiden mestarin Simo Pasasen kanssa. Vaikka työpäällikkönä Petri voisi enimmäkseen istua konttorilla, hän tykkää kiertää työmaalla.

”Tein yhden vuoden toimistohommia tuotantoinsinöörinä. Päivät olivat tosi kiireisiä, mutta niiden päätteeksi käteen jäi vain nippu paperia. Tuntui, etten ollut saanut mitään aikaan, vaikka sopimuksia olisi ollut miljoonien arvosta. Minulle se ei sopinut.”

Petri aloitti Tenconilla viime vuoden syyskuussa. Rykmentintien työmaalla on sen jälkeen työskennellyt vaihtelevasti 30−100 työntekijää. Kierroksella Petri saattaa jutella parinkymmenenkin miehen kanssa ja saada heiltä tärkeää tietoa, kuten että kipsilevy on loppu, jostain puuttuu kaide tai vaikka väliseinä. Huomiot hän kirjoittaa muistiin ruutuvihkoonsa, minkä jälkeen hän välittää ne rakennusmestareilleen tai hoitaa itse. Työmaatoimistolle suunnatessaan Petri käy vielä kurkkaamassa malliasunnon, jossa on jo pintamateriaalit paikoillaan asunnon kalustamista, kuvausta ja markkinointia varten.

Petri Pennanen on työpäällikkönä Tuusulan Rykmentinpuistossa.
Työturvallisuus ja rakentamisen laatu on Petrille tärkeää. Siisti työmaa on paitsi kivempi paikka tehdä töitä, myös turvallisempi.
Petri kiertää työmaalla katsomassa, miten hommat etenevät.

Tärkein työkalu on aikataulu

Petri aloittaa työt tavallisesti jo aamukuudelta. Ensiksi hän katsoo sähköpostit läpi ja tarkastaa tekemästään aikataulusta, mitä päivän aikana pitäisi tapahtua. Petri on kohteen rakennusmestareiden esimies, ja aamuisin he käyvät yhdessä läpi, onko kaikki ok ja ovatko kaikki tulleet töihin. Tänään pitäisi tulla rekallinen väliovia, jotka pitäisi jaella kerroksiin. Petrin aloitellessa hommia 1990-luvun lopulla aikataulun laatiminen oli pakkopullaa, mutta tätä nykyä se on puhelimen jälkeen hänen tärkein työkalunsa. On siitä iso apu muillekin rakennuksella työskenteleville.

”Se on työmaan käsikirjoitus, josta selviää, kuka näyttelee mitäkin osaa.”

Itse uudisrakentaminen alkaa usein siitä, että tontilta kaadetaan puut ja loppuu siihen, että asukkaat muuttavat asuntoihin. Aikataulusta selviää seuraavan vuoden−puolentoista kulku eli mitä eri työvaiheita projektiin kuuluu ja montako päivää ne vievät aikaa. Ne Petri osaa määritellä, koska toimi 16 vuoden ajan SRV:llä vastaavana työnjohtajana etenkin kerrostalokohteissa. Lähtökohta on, että aikataulusta pidetään aina kiinni ja hommia paiskitaan vaikka vähän lujempaa, jotta kaikki aliurakoitsijat pääsevät tekemään oman osuutensa silloin kun on sovittu. Petri suosii niitä urakoitsijoita, jotka pitävät mitä lupaavat.

”Tykkään sanoa asioista nätisti. Jos se ei auta ja pitää sanoa pahasti, niin mieluummin sanon hyvästi. Täällä ollaan puolet hereilläoloajasta, joten on tärkeää, että on mukava tehdä töitä yhdessä.”

Hänestä yksi työpäällikön tärkeimpiä ominaisuuksia onkin se, että tulee kaikkien kanssa toimeen. Kun itse on reilu, niin muutkin ovat. Silloin kaikki myös venyvät tarvittaessa, jos vaikka tulee sairastumisia tai lumimyräkkä, joka uhkaa sotkea aikataulut.

Hommat on hoidettava kerralla kuntoon

Väliseinämateriaalit saapuvat. Kun tavara saapuu oikeaan aikaan, sen saa saman tien paikoilleen eikä sitä esimerkiksi tarvitse makuuttaa pressujen alla pihalla tai siirrellä sisätiloissa muiden hommien tieltä pois. Sekin on työturvallisuusasia. Myös laatu on Petrille tärkeää.

”Tehdään kerralla hyvää eikä hirveällä kiireellä sinne päin. Kerrostaloa rakennettaessa työvaiheita on tuhat. Jos alat kaikkia niitä korjailla loppuvaiheessa, kiire tulee. Olen yrittänyt sanoa mestareille, että antakaa kavereiden tehdä työt rauhassa loppuun. Sitä alkaa jokainen stressata, jos on monta hommaa kesken.”

Petri toimii mielellään niin, että työmaalla tapahtuu kerralla mahdollisimman paljon. Hänen edellinen kohteensa valmistui kymmenen kuukautta etuajassa, pääosin siksi, että Petri otti työmaalle kaksi nosturia yhden sijaan.

”Sen jälkeen olikin aikaa käydä laittamassa asukkaille jääkaapit valmiiksi päälle ja ajastamassa liesien kellot. En sentään saunonut”, Petri nauraa.

Toisin oli uran alkuvaiheilla. Silloin hänellä oli kohteita, joissa asuntoja jouduttiin korjailemaan, kun asukkaat olivat jo muuttaneet sisään.
”Kyllä hävetti soitella ovikelloja aamukahdeksalta ja sanoa, että nyt tultaisiin tekemään remonttia”, Petri muistelee. ”Enkä tykkää selitellä virheitä. Että kato tätä pimeässä, ja laita vielä toinen silmä kiinni.”

Eipä silti että tarvitsisikaan: Viime vuonna Petri sai Rakennusmestarit ja -insinöörit RKL ry:n jakaman Vuoden Rakennusmestari -palkinnon. Se tuli hänen ansioistaan SRV:llä, jolloin kaikki hänen kohteensa olivat nollavirheluovutuksia eli kaikki asukkaiden, tilaajan ja valvojien havaitsemat viat ja puutteet oli korjattu ennen kuin rakennus luovutettiin.

Rakennusala on muuttunut paljon Petrin uran aikana

Petri valmistui talonrakennusmestariksi Kajaanista 1992 ja muutti Etelä-Suomeen 1998. Sen jälkeen ala on muuttunut paljon. Petrin mukaan rakentamisen laatu on parantunut huomattavasti, kuten myös materiaalit ja suunnittelun taso. Petri on hyödyntänyt työssään jo kauan 3D-mallinnusta.

”Saa nähdä, milloin pyöritellään hologrammeja.”

Työpäällikkönä Petrin tehtävä on myös valmistella tulevia uudisrakennuskohteita Tuusulassa, Keravalla ja Järvenpäässä. Valmistelu tarkoittaa esimerkiksi projektin aikatauluttamista sekä aliurakoitsijoiden kilpailuttamista ja valintaa.

Tencon on perustettu vuonna 2017. Tähän asti yritys on rakentanut ainoastaan Avain Yhtiöiden tilauksesta ja valmiiden suunnitelmien pohjalta. Aiemmassa työssään Petri oli mukana myös suunnitteluvaiheessa. Silloin hän saattoi puuttua ajoissa suunnitelmiin, joiden yksityiskohdissa oli hiottavaa, esimerkiksi jos mittoja puuttui tai jos jokin suunnitelma ei käytännössä toimisi lainkaan.

”Nykyisin taloissa on esimerkiksi niin paljon tekniikkaa, että se kaikki ei välttämättä mahdu kulkemaan alakatossa. Joskus on ollut sellaisiakin suunnitelmia, että jos niiden mukaan olisi tehty, käytävillä ei olisi mahtunut kävelemään suorana.”

Kahvinkeitin huokailee taukotilassa. Petrin työpäivä alkaa olla kahden, kolmen aikaan lopuillaan, kun mikään hommakaan ei ole kesken. Työmaatoimiston ovi käy ja pakkasilmaa puhaltaa sisään.

”Tulitko tekemään alakattoja?” Petri huikkaa sisään tulevalle työmiehelle.

”Tehdään jo!” mies vastaa hyväntuulisesti.

”Kerkeätte mattomiehen alta pois. Tulee viikon päästä.”

”No se on tarkoitus!”

Työpäivän jälkeen Petriä odottavat omat rakennusprojektit. Lapsuuden legoprojektit ovat vaihtuneet elementtitaloihin ja urheiluauton rakentamiseen, keittiön kaluste­asennuksiin ja viimeisimpänä oman unelmatalon suunnitteluun.

3 Tenconin kohdetta työn alla

Kirkkonummen Sarvvik
Viihtyisään ja luonnonläheiseen Sarvvikiin rakentuu neljän kerrostalon kokonaisuus, jossa on 114 uutta Avain vuokrakotia. Osa kodeista on jo valmistunut.

Pasilan korttelikokonaisuus
Kauppakeskus Triplan kupeeseen nousee kolme kerrostaloa, jossa on 111 uutta Avain vuokrakotia. Ensimmäisten kotien on arvioitu valmistuvan joulukuussa 2021.

Helsingin Tapaninvainion kerrostalot
Tapaninvainioon Uimarannantielle rakennetaan parhaillaan 30 Avain vuokrakotia. Kohteen arvioitu valmistuminen on toukokuussa 2022.

Tencon on aiemmin rakentanut Avain Yhtiöille Helsingin Malmille puoli­hitas-asuntoja, Vantaan Kivistöön ja Sipoon Nikkilään molempiin kolme vuokrakerrostaloa sekä Helsingin Mellunmäkeen vuokratalon ja palvelukodin.

TEKSTI Katja Tarnanen

KUVAT Kim Öhman

Edellinen
Toimiva ilmanvaihto takaa raikkaan sisäilman
Seuraava
Jäähyväisten aika – kiitos yhteisistä vuosista