Onni omasta kodista

Oma valoisa vuokrakoti Helsingin Mellunmäessä on tarjonnut Tuulia Sinervolle turvasataman muutosten keskellä.

”Elämässäni on tapahtunut vuoden sisällä monta mullistusta samaan aikaan. Sain gradun valmiiksi ja siirryin opiskelijaelämästä täysipäiväiseen opettajan työhön. Samoihin aikoihin erosin pitkästä pari­suhteesta ja muutin elämäni ensimmäiseen ihka omaan kotiin Korvatunturintielle Mellunmäkeen.

Asunnon valinta ei ollut helppo. Ihastuin heti asunnon avaruuteen, joka tuntui odottavan, että täyttäisin sen omilla väreilläni ja tavaroillani. Se tarjosi mahdollisuuden tutkia, kuka minä yksilönä olinkaan. Toisaalta vuokrahinta arvelutti – tarjolla oli myös ikänsä vuoksi halvempi asunto, joka olisi jättänyt enemmän rahaa säästöön.

Teimme nykyisen poikaystäväni avustuksella taulukoita, joilla vertasimme vaihtoehtoja. Korvatunturintie voitti kirkkaasti. Tajusin, että tätä minä tarvitsen tällä hetkellä: ympäristöä, joka miellyttää, täyttää tarpeeni ja antaa näin tilaa tutkia itseäni uudessa elämäntilanteessa. En ollut valmis tinkimään mistään – olin sellaisessa muutosmylläkässä, että tarvitsin varman turvasataman, jossa rauhoittua. Erityisesti asunnon sijainti tarjosi sopivan tasapainon itsenäisyyttä ja turvaa: se on oma kotikoloni miellyttävässä ja rauhallisessa naapurustossa, mutta myös lähellä lukiota, jolla opetan. Poikaystävän kainaloonkin on vain lyhyt kävelymatka.

Toiveisiini kuului siistien, uusien pintojen lisäksi lasitettu parveke, tilava, siisti kylpyhuone ja sijainti metsän lähistöllä. Näiden takana vaikuttaa kaksi karvaturria – norjalainen metsäkissa Halti ja maatiaiskissa Kaneli. Ne asuvat puolet ajasta entisen avopuolisoni luona ja puolet minun. Pojat ovat tottuneet ulkoilemaan hihnassa, ja lähimetsä onkin tarjonnut jännittävää uutta nuuskuteltavaa. Parvekkeelta ne pystyvät tarkkailemaan pihapiirin menoa. Kylpyhuoneessa on kissanvessalle sopiva nurkka, josta hökötys ei häiritse tilaa ja sen puhtauden tuntua.

Olen kotikissa itsekin ja puuhailen sisällä kaikenmoista. Innokasta kokkailua ja leipomista sulavoittavat ihana induktioliesi ja kiertoilmauuni. Paritanssiharrastusta tukee olohuone, johon on helppo järjestää treenitilaa ja jossa mahtuu ohimennenkin tanssahtamaan muutaman askeleen. Olohuoneen ikkuna valaisee tilan kauniisti ja on saanut viherkasvit kukoistamaan, vaikken muuten ole kummoinen viherpeukalo.

Omimmalta asunto alkoi kuitenkin tuntua, kun poikaystävä tuumasi, että eikös sähköpianoni itsestään selvä paikka ole olohuoneen ikkunan edessä. Oli se. Musiikki on kulkenut mukanani muodossa tai toisessa koko elämäni. Viulun-, pianon- ja kitaran­soitto vuorottelevat arjessani ja jäävät välillä taka-alalle muun harrastamisen keskellä, mutta aina ne ovat osa minua. Isosta ikkunasta tulvivassa valossa piano muistuttaa minua itsestäni silloinkin, kun kaikki ympärillä muuttuu.”

Vuokrakohde: Helsingin Korvatunturintie 6

Rakennusvuosi: 2019

Kerrostalo: yksiöistä neliöihin, koot 31,5–88 m²

Asuntojen lukumäärä: 70

Teksti Tarja Sinervo – kuva Petri Mulari

Edellinen
”Koukussa sienestämiseen”
Seuraava
Yhteisöllisyyden voimaa